torstai 26. joulukuuta 2013

Ovatko uskonnot diktatuureja?

Edward Snowden sanoi että vakoilun sijaan pitäisi kysyä kansalaisilta miltä heistä tuntuu. Tämä vitsi kuvaa hyvin nykypäivää, eli eliitti ei tule kysymään eikä heitä kiinnostakkaan. Vakoilun tarkoitus on vain saada tietoon ne ihmiset jotka tajuavat sen että elämme nykyään eliitin diktatuurissa, jota he kutsuvat demokratiaksi. Tästä syystä amerikkalaisten eliitti haluaakin kaikkialle heidän demokratiaansa. Venäjälle he eivät sitä ole vielä saaneet, vaikka tapaus Mihail Hodorkovski oli aika hyvä yritys. Yrittäminen ei toki ole lakannut, voidaan jopa murhata Venäjän presidentti Putin, joka ei anna diktatuurille valtaa Venäjällä, meillähän se jo on. Tästä on selvänä osoituksena määrättyjen kansanosien yliedustus väkimääräänsä nähden Suomen rikkaimmissa. Heillä on jopa yliedustus lehdissä ja kirjapainoissa, joiden avulla he voivat levittää propagandaansa ja Venäjänvastaisuuttansa. He tuntuvat vihaavan Venäläisiä, koska Venäjällä ei ole heidän diktatuuriansa. Jos tästä diktatuurista kirjoittelee, niin pyritään vaientamaan keinolla jos toisellakin. Näinhän on toimittu kautta aikojen diktatuureissa. Tapaus magneettimedia on esimerkki tästä olevinaan sananvapaudesta. Samoin kuten mormoonien uskonto on esimerkki ihmisoikeuksista. Eli jotkut, olisikohan eliittimme, voivat sanomalehtien avulla harjoittaa yllytystä kansanryhmää vastaan, eli venäläisiä, saamatta minkäänlaista rangaistusta.

Tämä diktatuuri on niin onnistunut, että sitä kannattavat jotkut kansalaiset, yleensä he jotka saavat tästä diktatuurista jonkinlaista hyötyä. Näin oli aikoinaankin jolloin diktatuuri otti ensimmäisiä askeleitaan euroopassa, eli kristinskon diktatuuri. Silloinkin sitä kannattivat he jotka hyötyivät siitä. Niille jotka alistettiin kristinuskon diktatuuriin, annettiin katteettomia lupauksia jostakin taivaspaikasta, sitten kuoleman jälkeen. Helvetilläkin peloiteltiin. Nykyään tämän diktatuurin luojat taitavat nauraa partaansa, niin totaaliseksi he ovat sen saaneet toisen-maailmansodan ansiosta, jossa arjalaiset polttivat keskitysleireissä niitä ihmisiä jotka eivät olleet arjalaisia, tai eivät olleet puhdasrotuisia arjalaisia. Kaikki tämä laitettiin germaanien syyksi. Germaanit saatiin jopa uskomaan siihen että Adolf Hitler oli jonkinlainen vapauttaja, vaikka Hitler oli todellisten-arjalaisten uskonnollinen messias.

Kaikenlaiset holokaustin kieltäjät, harhauttavat ihmisiä ja näin he eivät voikkaan nähdä totuutta. Totuus oli se mitä sanottiin se myös tehtiinkin, eli keskitysleireillä poltettiin niitä ihmisiä jotka eivät olleet arjalaisia tai eivät olleet puhdasrotuisia arjalaisia. Kaikki tämä on salattu tähän päivään saakka valheilla, vaikka se on nähtävissä jos tietää totuuden. Tämäntakia Hitlerin kirja Mein kampf salattiin kansoilta ja sitä kiellettiin lukemasta. Nykyään juutalaiset haluavat uudestikirjoittaa kyseisen kirjan ja tehdä siitä mieleisensä, näinhän he ovat luultavasti tehneet raamatun uudelletestamentillekkin. Näin alkuperäinen Mein kampf kirja, josta paistaa Hitlerin arjalaismyönteisyys, muutetaan toisenlaiseksi. Esimerkiksi raamatussakin on kohtia jotka luultavasti ovat muutettu toisenlaisiksi. Tarkastelkaamme erästä tälläista kohtaa;

Evankeliumi Johanneksen mukaan;
8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alustaasti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.

Kuinka Jeesus voi sanoa juutalaisille, että te olette isästä perkeleestä? Tunsivatko tuonaikaiset juutalaiset Perkeleen germaanien Jumalan? Vai tarkoittiko Jeesus sitä, että juutalaiset ovat sekoittuneet germaaneihin. Luultavasti kuitenkin alkuperäisessä tekstissä perkele sanan tilalla oli saatana. Saatana eli satan on hepreaa ja tarkoittaa juutalaisille vastaanväittäjää. Germaaneille taasen saatana tai perkele on jonkinlainen paha olento, joka on helvetin herra. Eli tässä näemme kulttuurien ajatukselliset eroavaisuudet. Joten ihmisten jotka ovat eri kulttuureista, on vaikea käsittää toisiaan. Joidenkin kulttuurissa, heissä ei voi olla mitään vikaa. Toisille taasen on opetettu väkisinkin mm. Kristinuskon avulla, että he syntyvät synnillisinä (perisynti), ja ainoastaan uskomalla joidenkin uskontoon, joka alistaa heidät heidän valtaansa, voivat he saada syntinsä anteeksi ja päästä taivaaseen. Tämänkö takia juutalainen Apostoli Paavali saarnasi kristinuskoa, joka oli muutettu ajamaan juutalaisten asiaa.

 Paavalin kirje roomalaisille;
 8:31 Mitä me siis tähän sanomme ? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?
8:32 Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?
8:33 Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.
15:15 Kuitenkin olen paikka paikoin jotenkin rohkeasti teille kirjoittanut, uudestaan muistuttaakseni teille näitä asioita, sen armon kautta, jonka Jumala on minulle antanut 15:16 sitä varten, että minä olisin Kristuksen Jeesuksen palvelija pakanain keskuudessa, papillisesi toimittaakseni Jumalan evankeliumin palvelusta, niin että pakanakansoista tulisi otollinen ja Pyhässä Hengessä pyhitetty uhri.
15:17 Minulla on siis kerskaukseni Kristuksessa Jeesuksessa palvellessani Jumalaa. (Jumala jota Paavali palveli oli tietenkin juutalaisten Jumala)

Näin tulemme huomanneeksi että Jeesuksen todellinen sanoma on muutettu palvelemaan niitä joita vastaan Jeesus alunperin oli, eli juutalaisia. Juutalaisvastaisuus johtuu heidän harjoittamastaan uskonnosta, lukekaahan vanhatestamentti. Jeesus oli aikansa ensimmäisiä antisemitistejä, mutta tuosta sanasta ollaan tehty nykyään jonkinlainen kirosana. Tarkoittaako kaikki tämä sitä että kukaan ei saa kritisoida juutalaisten uskontoa? Näin teki aikoinaan kuitenkin Jeesus ja sen onkin selvästi luettavissa raamatusta. Tämäntakia Jeesus sitten murhattiin.
Kolmas Mooseksen kirja;
24:16 Ja joka Herran nimeä pilkkaa, rangaistakoon kuolemalla; koko kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi.Olipa se muukalainen tai maassa syntynyt, joka pilkkaa Herran nimeä, hänet surmattakoon.

Jeesus sanoi juutalaisille, jotka ovat tosiasiassa turkkilaisia ja iranilaisia, eivätkä mitään omaa rotuansa, että heidän uskontonsa mukaan he ovat jumalia;
Evankeliumi Johanneksen mukaan;
10:34 Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'?
10:35 Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli - ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin.

10:35 jae lienee lisätty jälkikäteen. Mutta ovatko sitten juutalaiset kristinuskoon uskoville jumalia? Joten kristityt antavat siis totaalisen vallan juutalaisille, jos he uskovat juutalaisten olevan jumalia. Onko Apostoli Paavalin perustama kristinuskonto siis eräänlainen diktatuuri?  

tiistai 24. joulukuuta 2013

Vakoilu ja tavallinen kansa

Amerikkalaiset puhuvat demokratiasta, sananvapudesta ja ihmisoikeuksista. Kuitenkin he toimivat toisin. Amerikkalaisten demokratia on diktatuuria, sananvapaus on propagandaa ja ihmisoikeudet toisten kansojen sortoa.

Tietokoneet ovat kehittyneet huimasti, joten ei ole mikään mahdottomuus miljoonien ihmisten vakoiluun. Monetkin ovat kirjoitelleet internettiin sellaisia asioita, jotka eivät ole joidenkin mieleen. Vakoilemalla näitä ihmisiä internetissä, saadaan heidän mielipiteensä tietoon. Näin ihmiset voidaan luokitella niihin jotka ovat eliitille mieluisia ja niihin jotka vastustavat eliittiä.

Jos koko kansasta tehdään luokittelu, niin voidaan valita ne joiden halutaan tulevan valtaan. Sellaiset henkilöt jotka eivät ole uskollisia eliitille, eliminoidaan erinlaisilla tavoilla. Mm. Urakehitys, olipa se sitten poliittinen tai työura, tulee näille ihmisille olemaan aina huonompi ja jopa mahdoton, verrattuna eliitille uskollisille.

Monikin voi ehkä olettaa että tämä on vain luuloa, mutta näinhän on aina toimittu. Eli he jotka ovat vallanpitäjiä vastaan, on muilutettu ulos systeemistä. Miksei sitten nykyäänkin? Antaahan teknologia siihen suuret mahdollisuudet.

Näin olemmekin tulleet totaaliseen diktatuuriin. Ehkä autojen seurantalaitteet ovat osa sitä ja eräänlainen kokeilu pienessä maassa, kuten Suomi. Jotkut jopa tienaavat tällä tavalla, jos seurantalaitteet tulevat pakollisiksi autoihin. Ovatko nämä henkilöt eräänlaisia maanpettureita?

Ihmisoikeudet kumotaan uskonnoilla, jotka ovat todellisten-arjalaisten perustamia.  Todella törkeä esimerkki on tästä mormoonien uskonto, miksei hindulaisuuskin. Mormoonien uskontohan on eräänlainen Amerikan uushindulaisuus. Adolf Hitler ihaili uskontojen perustajia, eli arjalaisia. Adolf Hitler kirjoitti kirjassaan näin;

 Mein kampf. Luku. 8. Poliittisen toimintani alku;

Kuta abstraktisesti oikeampi ja siten valtavampi aate on, sitä mahdottomammaksi käy sen täydellinen toteuttaminen, niin kauan kuin se on ihmisten varassa. Senpä vuoksi ei ohjelmanlaatijan merkitystä saakaan mitata sen mukaan, miten hänen päämääränsä saadaan toteutetuksi, vaan sen perusteella, miten oikeita ne ovat ja millainen vaikutus niillä on ollut ihmiskunnan kehitykseen. Jos asia olisi toisin, ei uskontojen perustajia voitaisi lukea tämän maapallon suurimpien ihmisten joukkoon, koska kerran heidän eetilliset tarkoituksensa eivät ikinä pääse edes lähimainkaan täydellisesti toteutumaan.(Uskontojen perustajilla Adolf Hitler tarkoittaa arjalaisia)

Meillä puhutaan ihmisoikeuksista ja syytetään muita jatkuvasti ihmisoikeuksien rikkomisesta, esimerkiksi Venäjää. Kukaan ei kuitenkaan uskalla katsoa peiliin, ehkä sieltä näkyy liian raadollinen totuus. Ihmisoikeudet eivät koske kaikkia, senhän on jo historiakin todistanut. Joitakin voidaan sortaa jopa aivan julkisesti, kenenkään siihen puuttumatta. Tästä on olemassa selvä esimerkki, joka ilmenee seuraavasti;

Suomen valtion vuonna 1970 ratifioiman YK:n kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen mukaan rotusyrjinnällä tarkoitetaan:
(1)»kaikkea rotuun, ihonväriin, syntyperään tahi kansalliseen tai etniseen alkuperään perustuvaa erottelua, poissulkemista tai etuoikeutta, jonka tarkoituksena tai seurauksena on ihmisoikeuksien ja perusvapauksien tasapuolisen tunnustamisen, nauttimisen tai harjoittamisen mitätöiminen tai rajoittaminen poliittisella, taloudellisella, sosiaalisella, sivistyksellisellä tai jollakin muulla julkisen elämän alalla.

Suomessakin on olemassa laki, jossa sanotaan seuraavasti;
(2)“Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammautumisen perusteella taikka niihi rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

Tästä lainkohdasta huolimatta saa mormoonien uskontoa harjoittaa Suomessa, sillä onhan meillä uskontojen harjoittamisen vapaus. Puhumattakaan muista uskonnoista. Intiaaneista kirjoitetaan mormoonien kirjassa näin;

(2)1. Nefi 12: 23
Ja tapahtui, että minä näin, että heidän vaivuttuaan epäuskoon heistä tuli tumma ja inhottava ja saastainen kansa, täynnä joutilaisuutta ja kaikenlaisia iljetyksiä.

(1) 2. Nefi 1: 17
Murhe on painanut sydäntäni kerran toisensa jälkeen, sillä olen pelännyt, että teidän sydämenne paatumuksen tähden Herra, teidän Jumalanne, kävisi teidän kimppuunne vihansa täyteydessä, niin että teidät erotettaisiin pois ja hävitettäisiin iäksi.

(2)2. Nefi 5: 24
Ja heidän päällään olevan kirouksen tähden heistä tuli joutilas kansa, täynnä ilkeyttä ja kataluutta, ja he metsästivät erämaassa petoeläimiä.

Alma 22: 28
Nyt, joutilaampi osa lamanilaisista eli erämaassa ja asui teltoissa; ja he olivat levinneet koko erämaahan Nefin maan länsiosassa, niin, ja myös Sarahemlan maan länsipuolelle merenrannikon rajamaille ja Nefin maan länsiosaan, isiensä ensimmäisen perintöosan sijaintipaikkaan, ja näin rajoittuen merenrannikkoon

Intiaanit voivat palata takaisin alkuperäisen Amerikkalaisten näköisiksi eli juutalaisiksi, onhan mormoonien uskonto hindulaisuuden kaltainen;

2. Nefi 30: 6
Ja silloin he riemuitsevat, sillä he tietävät, että se on heille Jumalan kädestä tuleva siunaus; ja heidän pimeyden suomunsa alkavat pudota heidän silmistään; eikä montakaan sukupolvea kuole heidän keskuudessaan, ennen kuin he ovat puhdas ja ihastuttava kansa.

3. Nefi 2:15
ja heidän kirouksensa otettiin heistä pois, ja heidän ihonsa tuli valkoiseksi kuten Nefiläisten.

3. Nefi 2:16
ja heidän nuorista miehistään ja heidän tyttäristään tuli tavattoman kauniita, ja heidät luettiin nefiläisiin, ja heitä kutsuttiin nefiläisiksi. Ja näin päättyi kolmastoista vuosi.

Vaikka Amerikan toinen presidenttiehdokas oli mormooni, niin Suomen lehdistö kirjoittanut lainkaan mormoonien uskonnon todellisesta sanomasta ja luultavasti niin ei tehty Amerikassakaan, miksi? Onko juutalaisilla siellä, aivan kuten Suomessakin, sellainen valta ettei kukaan uskalla puuttua tälläisiin asioihin? Mormoonien uskonnossa väitetään juutalaisten olevan alkperäisiä Amerikkalaisia, ja intiaanit ovat siis niitä juutalaisia jotka ovat luopuneet uskostaan ja elävät synnissä, siksi Jumala on muuttanut Intiaanit erinlaisiksi. Joten mormoonien uskonnossa, kuten kristinuskonnossaki, on yhteydet hindulaisuuteen. Ovathan nämä uskonnot todellisten-arjalaisten perustamia, siksi jollakin tavalla toistensa kaltaisia. Otteita raamatusta;

Evankeliumi Johanneksen mukaan;
10:33 Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi."
10:34 Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'? (Intiassa brahmiinit ovat ihmisiksi muuttuneita jumalia)

Ensimmäinen kirje korinttilaisille;
 12:13 sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
12:14 Sillä eihän ruumiskaan ole yksi jäsen, vaan niitä on siinä monta.
12:15 Jos jalka sanoisi: "Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen", niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
12:16 Ja jos korva sanoisi: "Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen", niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
12:17 Jos koko ruumis olisi silmänä, missä sitten olisi kuulo? Jos taas kokonaan kuulona, missä silloin haisti?
12:18 Mutta nyt Jumala on asettanut jäsenet, itsekunkin niistä, ruumiiseen, niinkuin hän on tahtonut.
12:19 Vaan jos ne kaikki olisivat yhtenä jäsenenä, missä sitten ruumis olisi?
12:20 Mutta nytpä onkin monta jäsentä, ja ainoastaan yksi ruumis.(Intian kastiajatus perustuu samanlaiseen filosofiaan)

Daniel;
1:12 "Koettele palvelijoitasi kymmenen päivää, ja annettakoon meille vihannesruokaa syödäksemme ja vettä juodaksemme.(Kasvisruokavaliota käytetään Intiassakin)

Hesekiel;
36:24 Minä otan teidät pois pakanakansoista ja kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät omaan maahanne.
36:25 Ja minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan.(Veden vihmominen on yleinen uskonnollinen tapa mm. Thaimaan temppeleissä)

Jopa itse he kertovat keitä he todellisuudessa ovat, siksi heillä on samanlaiset tavat ja samanlainen ulkonäkö;
 http://romanit.net/cms/index.php?page=uusia-loytoja-israelin-kadonneista

Mutta todellisuudessa juutalaiset ja mustalaiset ovat sekoittuneet germaaneihin, siksi heillä esiintyy sinisiä silmiä. Puhdasrotuisilla aasialaisilla  tuskin koskaan esiintyy sinisiä silmiä. Mormoonien uskonto on siten naurettava, koska juutalaiset ovat sekoittuneet gemaaniehin, mutta intiaanit ovat puhdasrotuisia aasialaisia. Juutalaisilla on kaikesta huolimatta laki jonka mukaan seksrotuiset eivät saa olla juutalaisia, eli voiko juutalaisia olla olemassa, koska kaikki he ovat sekarotuisia?;
Viides Mooseksen kirja;
23:2 Älköön kukaan sekasikiö pääskö Herran seurakuntaan; älköön sellaisen jälkeläinen edes kymmenennessä polvessa pääskö Herran seurakuntaan.

Abu-Hanna kirjoitti tästä asiasta kirjassaan (Sinut;sivu 74), Malesiassa ollessaan ja vieraillessaan kiinalaiskaupunginosassa, oli kiinalainen nainen luullut Abu-Hannaa kiinalaiseksi. Arabi taksikuski taasen ei hyväksynyt Abu-Hannaa arabiksi (Sinut;sivu 75). Joten koska palestiinalaiset ovat samoja kuin juutalaiset, niin juutalaiset ovat tietysti aasialaisten ja germaanien sekoituksia. Tästäkin Abu-Hanna kertoi Suomessa ollessaan puheessaan näin;

(13:51)
Mä oon tehnyt DNA-tutkimukset, sitä voin mä suositella kaikille. National Geographic-lehden kun menette sivuille, jä lähettä paketti, otatte vähän sylkeä, lähetätte takaisin, sit saatte netistä sen teidän 150 000 vuotta taaksepäin, teidän koko-- germin/genomin(?). Koska Jumala on seksistinen, jos te satutte olemaan naisia, teillä on vain XX-kromosomi, ei selviä ikinä isän puolelta mitään. Tai isien puolelta. Mutta mun DNA-kartassa on jännä, minä ja mun suomalaiskaveri Eija samassa huoneessa, kun mä näin mun kartan, niin se oli äärimmäisen, häkellyttävän-- Luonnollisesti me ollaan kaikki somalialais-etiopialais-elintasopakolaisia kaikki. Me lähdettiin samalta alueelta. Ja sitten, mä en ikinä esimerkiksi pääse Lähi-Itään, mutta mulla on kauhean isot, aika monesta paikasta isot sellaiset geenipaikat on Itä-Karjala-- siis saamelaisuus, joka on harvinainen, ja sitten Ruotsi.  Mutta mulla ei ollut Lähi-Idästä mitään, aa sitten kelttiläisten.

Linkki; http://jlokka79.puheenvuoro.uusisuomi.fi/128933-mita-umayya-tarkoittaa

Jopa mustalaisten ja juutalaisten uskonnolliset symboolit ovat samanlaisia kuin muillakin arjalaisilla, siksi hakaristi ja Daavidin-tähti esiintyvät kaikkialla minne nämä aasialaiset ovat menneet;
Hakaristi ja Daavidin tähti Hindulaisessa temppelissä; http://www.youtube.com/watch?v=devGZh-bVjk

Nepalissa Kathmandussa;
http://blog.travelpod.com/travel-blo...00/tpod.html#_

Intiassa;
http://www.worldisround.com/articles...6/photo33.html

Vaikka väitetään että hakaristi on alkuperäisin Intiasta, niin ehkä näin ei ole todellisuudessa  kuitenkaan. Onhan hakaristi Iranin, tuon arjalaisen kansan alkuperäisen zarathustralaisuus uskonnon uskonnollinen risti. Juutalaisten uskonto on zarathustralaisuuden kaltainen polttouhreineen, joten sekään ei taida olla sattumaa että juutalaiset käyttävät itsekkin uskonnollisina symbooleina Daavidin-tähteä ja hakaristiä synagoogissaan;
http://www.proswastika.org/news.php?extend.141.6

Tästä huomaamme kuinka paljon meille valehdellaan. Uskontokon tähän vaikuttaa, vai jonkinlainen muu diktatuuri? Kaikenlaista sensuuria harrastetaan internetissä, jopa eräs kirjoitus oli poistettu ja todella nopeasti. Miksei siihen ennemmin puututtu? Mutta kun kirjoitin verkkomediaan aiheesta ja laitoin linkin tähän kirjoitukseen, niin se hävisi todella nopeasti. Onko verkkomedia joidenkin seurannan alla, ja siksi joitakin arkaluonteisia linkkejä sensuroidaan. Halusiko kirjoituksen poistaa sen tekijä koska pelkäsi, vai tekivätkö sen muut tahot?

Linkki mikä on sensuroitu;
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/ruotsin-p-ministerin-olof-palme-murha-ja-iran-contra-aseskandaali
Toinenkin poistettu linkki, josta ilmenee hakaristin olevan synagookissa uskonnollisena ristinä; http://swastika.info/archives/162

Linkissä oli kirjoitus siitä että Israel ja Amerikka aseistivat Irania, Iranin ja Irakin välisessä sodassa. Amerikkalaiset nostivat Irakin shiiamuslimit valtaan Irakissa. Shiiamuslimit ovat Iranilaisia, jotka tekivät näin vallankaappauksen Irakissa, Amerikkalaisten avustuksella. Mikä yhteys tällä oli Olof Palmen murhaan?

Tuskin Israel koskaan tulee sotimaan Irania vastaan, vaan kaikki on pelkkää teeskentelyä. En usko heidän satuihinsa, miksi he veljiään vastaan sotisivat. Päinvastoin, Amerikka ja Israel ovat nostaneet Iranin alueen mahtivaltioksi. Tuleeko siis uudestaan Persian valtakunta, joka oli todellisuudessa Turkin, Iranin ja Israelin liittouma. Oliko toinen-maailmansota jonkinlainen lähtölaukaus tälle suunnitelmalle?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Iran
http://fi.wikipedia.org/wiki/Natsitervehdys
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kasaarit
http://fi.wikipedia.org/wiki/Juutalaisten_autonominen_alue

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Lehdistön propagandaako?

Hodorkovskin armahdus - teoria ja käytäntö 22.12.2013 13:11 Anton Nikolenko
Linkki; http://anikolen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/156892-hodorkovskin-armahdus-teoria-ja-k%C3%A4yt%C3%A4nt%C3%B6

Ihmetellä täytyy sitä miten jotkut voivat tehdä mitä tahansa ja siitä ei saa edes puhua, saati sitten kirjoittaa. Onko juutalaisten tuomitseminen rikoksista jonkinlaista pyhäinäväistystä, eli siis kenties uskonnollisesti kielletty. Lukeehan raamatussakin näin;
Paavalin kirje roomalaisille;
 4:7 "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!
8:33 Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.

Mutta jos joillakin on tiedoitusvälineet hallussaan, niin hehän voivat levittää omaa propagandaansa mielin määrin. Tätä sanomalehtien ja muidenkin tiedoitusvälineiden totuutta pidetään sitten jonkinlaisena Jumalan sanana. Tämä totuus sanelee siten että Venäläiset täytyy hävittää, koska he ovat kommunisteja, eli siis hyljänneet juutalaisten Jumalan. Tätä samaa sanomaa toistetaan muodossa jos toisessakin sanomalehdissä. Suomen liittyminen natoon tarkoittaa itseasiassa sitä, että silloin suomalaisetkin ottaisivat osaa tähän pakanoiden joukkomurhaan.

Otteita wikipediasta, kommentit sulussa;
-Hodorkovskin ajatuksena oli kouluttaa muutama prosentti Venäjän kansalaisista eliitiksi, joiden oli tarkoitus vetää pitkällä tähtäimellä maan kasvu nousuun.

-Hodorkovskin perusti hieman Sorosin malliin Avoin Venäjä säätiön (Open Russia Foundationin) tukemaan koulutusta ja kulttuuria ja hankki sen johtoon merkittäviä tukijoita, kuten Henry Kissinger, Lordi Rothschild ja Arthur Hartman, entinen Yhdysvaltain Venäjän suurlähettiläs. (Joten ei Hodorkovski ole sen kummempi kuin Putinkaan, tosin juutalainen ja siksi ajoi heidän asiaansa)

-Hodorkovski sanoi helmi-huhtikuussa 2003, että se voisi hyvinkin yhdistyä Roman Abramovitshin omistaman Sibneftin kanssa. Näin olisi luotu JukosSibneft, öljyvaroiltaan maailman toiseksi suurin öljy-yhtiö ExxonMobilin jälkeen. Jätti olisi tuottanut maailman neljänneksi eniten öljyä päivää kohden laskien, saman verran kuin Kuwait. Yrityksellä olisi ollut maailman suurimmat kaasuvarat. Venäjänkin mitoissa suuri yhtiö olisi kyennyt hallitsemaan Venäjää.

Jos lukee wikipedian koko artikkelin, niin siitä selviää Hodorkovskin pyrkineen jonkinlaiseen vallankaappaukseen Venäjällä. Meillä Suomessahan se on jo tapahtunut kenenkään puuttumatta asiaan. Mutta koska meillä ei taida olla minkäänlaista sananvapautta, niin tästä vaietaan. Tässä onkin pääasiallinen syy miksi Suomea vedetään väkisin natoon, eli toisen-maailmansodan historiaa halutaan uudistaa. Keiden tahdosta? Adolf Hitler oli Saksan kansan petturi, joka laittoi germaanit tappamaan toisiaan, siten joidenkin valta kasvoi.

Uudessa suomen blogin todellinen nimi taitaa olla “maan uskollisimmat nuolijat”, vaikka sitä kutsutaankin “maan vaikutusvaltaisimmaksi blogiksi”. Näin olen huomannut kun luen kyseistä blogia.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Antisemitismi, hyvä vai huono asia?

Monetkin tuomitsevat monikulttuurisuuden, koska se heidän mielestään tuhoaa Suomen kulttuurin. Mutta onko monikaan tullut ajatelleeksi, että Suomalainen kulttuuri on jo tuhottu määrätyllä tavalla. Kristinusko on tuhonnut Suomalaisen alkuperäisen kulttuurin jo aikoja sitten, tätä eivät uskovaiset halua tunnustaa. Varsinkaan niinsanotut kiihkonationalistit ja äärioikeistolaiset, joille koti, uskonto ja isänmaa on kaikki kaikessa, eivät voi hyväksyä tätä tosiasiaa. Kristinuskolla hallitaan germaanisia maita, koska kristinusko nostaa juutalaiset jonkinlaiseksi Jumalan valituksi kansaksi.

Kuinka sitten germaanien kulttuuri on onnistuttu tuhoamaan, jopa niin hyvin että väitetään ettei niinsanottua inhimmillisyyttä ollut olemassakaan ennen kristinuskoa? Kaikki saatiin aikaiseksi niinsanotuilla “noitavainoilla”. Ne ihmiset jotka eivät luopuneet germaanisista tavoista ja uskosta, kidutettiin jollakintavalla kuoliaaksi, polttaminen elävältä oli eräs näistä keinoista. Ne jotka joutuivat katsomaan noitana polttamisen, eivät enää uskaltaneet kieltää kristinuskoa. Eli näin eräällätavalla pakottamalla ihmiset uskomaan raamattuun, saatiin Suomen kansa kristityiksi. Kirkossa oli pakko käydä ja kuunnella tuntitolkulla pidettäviä saarnoja, joihin kansa ei alkujaan uskonut lainkaan. Jos kirkossa ei käynyt sai jonkinlaisen rangaistuksen, jalkapuuta tai sakkoa. Pakottamalla ihmiset uskomaan, ovat määrätyt ihmiset saaneet valtaa. Eräänlaisina maanpettureina toimivat pastorit ja muutkin kristinuskoa levittävät ihmiset. Vaikka väitetään kristinuskon tuoneen inhimmillisyyden, niin tosiasiassa kristinusko toi kaikenlaiset vainot ja kansan alistamisen.

Adolf Hitlerkään ei suvainnut niitä ihmisiä, jotka eivät uskoneet kristinuskoon, vaan alkoivat harjoittamaan germaanisia uskontoja. Hitler kirjoitti “Mein kampft” kirjassaan tästä asiasta näin;

Luku. 8. Poliittisen toimintani alku;
Kuta abstraktisesti oikeampi ja siten valtavampi aate on, sitä mahdottomammaksi käy sen täydellinen toteuttaminen, niin kauan kuin se on ihmisten varassa. Senpä vuoksi ei ohjelmanlaatijan merkitystä saakaan mitata sen mukaan, miten hänen päämääränsä saadaan toteutetuksi, vaan sen perusteella, miten oikeita ne ovat ja millainen vaikutus niillä on ollut ihmiskunnan kehitykseen. Jos asia olisi toisin, ei uskontojen perustajia voitaisi lukea tämän maapallon suurimpien ihmisten joukkoon, koska kerran heidän eetilliset tarkoituksensa eivät ikinä pääse edes lähimainkaan täydellisesti toteutumaan. (Uskontojen perustajilla Hitler tarkoittaa arjalaisia)

Luku. 12. Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen ensimmäinen kehitysaika;
Varsinkin muinaisgermaanisella perustalla toimivista ns. uskonnollisista uudistajista minulla on aina mielessä tunne, kuin he olisivat juuri sellaisten valtojen lähettämiä, jotka eivät toivo Saksan kansan uutta nousua. He vihaavat liikettä sinä mahtina (tällä Hitler tarkoittaa kansallissosialista liikettään), joka tekee heidän vallattomuudestaan lopun.

Aasiassa ei pahemmin liputeta monikulttuurisuuden puolesta, vaan pikemminkin siellä halveksitaan germaanisia kansoja. Monikaan ei tätä asiaa huomaa, Aasiassa matkustaessaan, koska aasialaiset hymyilevät eri syistä kuin germaanit. Hymyilemällä saatetaan näyttää halveksuntaa ja vihaa. Aasiassa tiedostetaan että Lähi-Idässä asuu heidän jälkeläisiään, jotka ovat juutalaisia. Euroopassa taasen kristinusko on eräällätavalla sokaissut ihmiset, niin että he luulevat juutalaisten olevan jollakintapaa oma rotunsa. Aasialaiset eivät edes pahemmin peittele halveksuntaansa pohjoiseurooppalaisia kohtaan, vaan he julistavat sanomaansa jopa julkisesti.
 Uudensuomen blogissa kirjoitti Amir Zuhairi 8.9.2013 12:48 tällätavalla;
Tihkuu ironiaa;
Mut mietin vain... Tiedän jotain suomalaisia, jotka kutsuu itseään tummempia ulkomaalaisia neekereiksi, mutta silti makaavat auringon alla päivät pitkät, jotta heistä tulisi yhtä tummia kun meitsi talvisin, hehhehh. Tiedän, elämä on välillä rankkaa. Lähtevät epätoivoisina solariumiin ja ostavat itseruskettavia tuotteita, voi luoja. Myös maksavat, jotta pääsevät ulkomaille, nauttimaan paremmasta säästä, paremmasta ruoasta, sosiaalisimmista ihmisistä, ja ainii, melkeinpä unohdin, ja palvomaan aurinkoa, jotta heistä tulisi... TUMMEMPIA! (punaisia)
Linkki;  http://amirzuhairi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/148975-nigga

Jeesus Kristus oli aikansa antisemitisti. Jeesus saarnasi juutalaisten uskontoa vastaan, mutta Apostoli Paavali on muuttanut Jeesuksen sanoman uskonnoksi, josta hyötyvät kaikista eniten juutalaiset. Ihmeteot jotka ovat luultavasti juutalaisten keksintöä, paljastavat ne jotka ovat valmiita uhrautumaan uskonnolle, koska haluavat päästä taivaaseen. Tällätavalla jotkut tietävät ketkä ovat heille uskollisia ja keitä he voivat hyväksikäyttää.

Raamattuun on laitettu sellaisia kirjoituksia, jotka ylentävät juutalaiset, jopa niin paljon että he ovat maallisen tuomioistuimen yläpuolella.
Paavalin kirje roomalaisille;
4:7 "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!
4:13 Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lainkautta, vaan uskonvanhurskauden kautta.
8:31 Mitä me siis tähän sanomme ? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?
8:32 Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?
8:33 Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.
15:15 Kuitenkin olen paikka paikoin jotenkin rohkeasti teille kirjoittanut, uudestaan muistuttaakseni teille näitä asioita, sen armon kautta, jonka Jumala on minulle antanut 15:16 sitä varten, että minä olisin Kristuksen Jeesuksen palvelija pakanain keskuudessa, papillisesi toimittaakseni Jumalan evankeliumin palvelusta, niin että pakanakansoista tulisi otollinen ja Pyhässä Hengessä pyhitetty uhri.
15:17 Minulla on siis kerskaukseni Kristuksessa Jeesuksessa palvellessani Jumalaa.

Jumala jota Paavali palveli, oli tietysti juutalaisten Jumala. Sillä eihän ketään muuta Jumalaa saanut palvella juutalaisten oppien mukaan.
Viides Mooseksen kirja;
12:2 Hävittäkää perin pohjin kaikki ne paikat, missä karkoittamanne kansat ovat jumaliansa palvelleet,korkeilla vuorilla, kukkuloilla tai viheriäin puiden alla.
17:3 ja menee ja palvelee muita jumalia ja kumartaa niitä: aurinkoa, kuuta tai kaikkea taivaan joukkoa, minkä minä olen kieltänyt,
17:4 ja siitä ilmoitetaan sinulle, niin että saat sen kuulla, niin tutki asia tarkoin, ja jos on totta ja varmaa,että sellaista kauhistusta on harjoitettu Israelissa,
17:5 niin vie se mies tai se nainen, joka on sellaisen pahan tehnyt, porttiesi edustalle - se mies tai se nainen - ja kivitä heidät kuoliaaksi.

Antisemitismi eli juutalaisvastaisuus on tehty nykypäivänä kaikinpuolin tuomittavaksi asiaksi, jopa jonkun nimittäminen antisemitistiksi aiheuttaa pelkoa leiman saajassa. Kukaan ei uskalla kyseenalaistaa sitä onko antisemitismi hyvä vai paha asia, joten todellista keskustelua koko asiasta ei ole käyty ja tuskin käydäänkään. Juutalaiset hallitsevat siis eräällätavalla näin ihmisiä henkisesti.

Jos tutustumme juutalaisten kirjoittamaan vanhaantestamenttiin, niin voimme huomata sen kirjoituksista, että juutalaisten uskonto on lähellä natsismia. Juutalaiset saattavat jopa olla fanaattisempia kuin Saksan natsit aikoinaan, onhan heillä uskonnon antama kiihkomielisyys.

Kolmas Mooseksen kirja;
24:16 Ja joka Herran nimeä pilkkaa, rangaistakoon kuolemalla; koko kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi.Olipa se muukalainen tai maassa syntynyt, joka pilkkaa Herran nimeä, hänet surmattakoon. (Näin juutalaiset pakottavat ihmiset uskomaan Jumalaansa, sillä mikä on suurinta Jumalan pilkkaa kuin se että ei usko koko Jumalaan)

Viides Mooseksen kirja;
7:16 Tuhoa kaikki kansat, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle; älä heitä sääli. Älä myöskään palvele heidän jumaliansa, sillä se tulee sinulle paulaksi.
23:2 Älköön kukaan sekasikiö pääskö Herran seurakuntaan; älköön sellaisen jälkeläinen edes kymmenennessä polvessa pääskö Herran seurakuntaan.

Joosuan kirja;
23:7 niin ettette yhdy näihin teidän keskuuteenne jääneisiin kansoihin, ette mainitse heidän jumaliensa nimiä ettekä vanno niiden nimeen, ette palvele niitä ettekä kumarra niitä. (Juutalaiset vaativat oman Jumalansa tunnustamista, mutta eivät hyväksy muiden uskontoja)

Ensimmäinen Samuelin kirja;
15:3 Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä,vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit."

Toinen aikakirja;
15:13 ja että jokainen, joka ei etsinyt Herraa, Israelin Jumalaa, oli surmattava, olipa hän pieni tai suuri,mies tai nainen.

Esra;
9:1 Kun tämä oli suoritettu loppuun, astuivat päämiehet minun tyköni ja sanoivat: "Ei kansa, ei Israel eivätkä papit ja leeviläiset ole eristäytyneet maan kansoista ja niiden kauhistavista teoista – ei kanaanilaisista, heettiläisistä, perissiläisistä, jebusilaisista, ammonilaisista, mooabilaisista, egyptiläisistä eikä amorilaisista.
9:2 Sillä näiden tyttäriä he ovat ottaneet itsellensä ja pojillensa vaimoiksi, ja niin on pyhä siemen sekaantunut maan kansoihin. Ja päämiesten ja esimiesten käsi on ollut ensimmäisenä tässä uskottomassa menossa."
9:3 Kun minä tämän kuulin, repäisin minä vaatteeni ja viittani, revin pääni hiuksia ja partaani ja istuin tyrmistyneenä.
10:3 Niin tehkäämme nyt Jumalamme kanssa liitto, että me Herran neuvon mukaan ja niiden neuvon mukaan, jotka pelkäävät meidän Jumalamme käskyä, toimitamme pois kaikki ne vaimot ja heistä syntyneet lapset; tehtäköön lain mukaan.
10:11 Mutta antakaa nyt Herralle, isienne Jumalalle, kunnia ja tehkää hänen tahtonsa: eristäytykää maan kansoista ja muukalaisista vaimoista."

Nehemia;
9:1 Mutta saman kuun kahdentenakymmenentenä neljäntenä päivänä israelilaiset kokoontuivat paastoten,säkit yllä ja multaa pään päällä.
9:2 Ja Israelin heimo eristäytyi kaikista muukalaisista, astui esiin ja tunnusti syntinsä ja isiensä rikkomukset.
9:7 Sinä olet Herra Jumala, joka valitsit Abramin ja veit hänet pois Kaldean Uurista ja annoit hänelle nimen Aabraham.
9:8 Ja sinä havaitsit hänen sydämensä uskolliseksi sinua kohtaan, ja niin sinä teit hänen kanssaan liiton antaaksesi hänen jälkeläisillensä kanaanilaisten, heettiläisten, amorilaisten, perissiläisten, jebusilaisten ja girgasilaisten maan. Ja lupauksesi sinä olet täyttänyt, sillä sinä olet vanhurskas.
10:30 Me emme anna tyttäriämme maan kansoille emmekä ota heidän tyttäriänsä pojillemme vaimoiksi.
13:3 Kuultuaan lain he erottivat kaiken sekakansan Israelista.

Psalmit;
2:1 Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat?
2:2 Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan:
2:3 "Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä."
2:4 Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä.
2:5 Kerran hän on puhuva heille vihassansa, peljättävä heitä hirmuisuudessaan:
2:6 "Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni."
2:7 Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä mina sinut synnytin.
2:8 Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi.

Jesaja;
19:2 Minä kiihoitan Egyptin Egyptiä vastaan, niin että he keskenänsä sotivat, ystävä ystävää vastaan,kaupunki kaupunkia vastaan, valtakunta valtakuntaa vastaan.

Jeremia;
1:9 Ja Herra ojensi kätensä ja kosketti minun suutani. Ja Herra sanoi minulle: "Katso, minä panen sanani sinun suuhusi.
1:10 Katso, minä asetan sinut tänä päivänä yli kansojen ja valtakuntain, repimään maasta ja hajottamaan,hävittämään ja kukistamaan, rakentamaan ja istuttamaan."
30:11 Sillä minä olen sinun kanssasi, sanoo Herra, ja pelastan sinut. Minä teen lopun kaikista kansoista,joiden sekaan minä olen sinut hajottanut; ainoastaan sinusta minä en loppua tee: minä kuritan sinua kohtuudella, mutta rankaisematta minä en sinua jätä.

Daniel;
 2:44 Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti.

Jeesus Kristus oli aikansa antisemitisti, joka puhui juutalaisten uskontoa vastaan, mutta uskovaiset eivät tätä suostu tunnustamaan, niin suuri vaikutus on ollut toisen-maailmansodan tapahtumilla. Mutta mitä todella tapahtui toisen-maailmansodan aikana?

Evankeliumi Johanneksen mukaan;
8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alustaasti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuuomaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.

tiistai 17. joulukuuta 2013

Aasialaista kulttuuriako?

Uudensuomen blogikirjoituks;
Rotuoppia siellä, missä sitä ei todellakaan ole
16.12.2013 15:34 Janne J. M. Muhonen
http://jannemuhonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/156453-rotuoppia-siell%C3%A4-miss%C3%A4-sit%C3%A4-ei-todellakaan-ole

Janne muhonen kirjoittaa aiheesta. Aasialaisten eli japanilaisten närkästyminen geisha- asujen käyttämisestä, oli japanilaisten rasismia. Mutta joillakin on sellainen tapa, että omat viat nähdään toisissa, näin kävi tässäkin tapauksessa. Tämäntakia japanilaiset syyttävät geisha-asujen käyttäjiä heidän kulttuurinsa halventamiseksi. Eihän ole sopivaa että valkoiset käyttävät japanilaisia vaatteita.

Hakaristi ja Daavidin-tähti ovat aasialaisia symboleja alunperin. Adolf Hitler ihaili arjalaisia, jotka ovat aasialaisia. Tästä syystä Hitler laittoi heidän uskonnollisen hakaristin Sakasan lippuun.

Natsismi ei ollut mikään uusi keksintö, vaan se on jo vanhassa-testamentissa esiintyvää. Juutalaiset uskovat että he ovat jonkun Jumalan valittu kansa, siten kaikkia muita ylempänä. Tämä uskomus on muillakin aasialaisilla eli arjalaisilla kansoilla, liekö se heidän kulttuuriinsa kuuluvaa.

Rasismi suorastaan hyppää silmille, jos menee vaikkapa Thaimaaseen ja katsoo siellä telvisiota. Telvisio-ohjelmissa ja mainoksissa on tapana halventaa muita ihmisiä. Monetkin Eurooppalaiset ovat kuitenkin esiintyneet Thaimaan telvisiossa, luultavasti heille kaikki se pilailu on vain jonkinlaista huumoria, etenkin kun kaikki tehdään hymyillen. Onkin huomattavissa aasialaisten jatkuva hymyily, tilanteessa kuin tilanteessa. Voit jopa nähdä heidän nauravan, etenkin jos kompastut tai loukkaat itsesi jollakin tavalla.

Geisha-asujen näkeminen Eurooppalaisten päällä, oli liikaa aasialaisille. “Kuinka ihmeessä he yrittävät olla meitä, eiväthän he tiedä mitään meidän hienosta kulttuuristamme”. Oli ajatuksena ehkä joillakin. Kirjoituksissaan he kertovat paljon itsestään, mutta laittakaamme se kaikki vain huumoriin kuuluvaksi. Otteita erään aasialaisen kirjoituksesta, josta paistaa halveksunta;
“Mut mietin vain... Tiedän jotain suomalaisia, jotka kutsuu itseään tummempia ulkomaalaisia neekereiksi, mutta silti makaavat auringon alla päivät pitkät, jotta heistä tulisi yhtä tummia kun meitsi talvisin, hehhehh. Tiedän, elämä on välillä rankkaa. Lähtevät epätoivoisina solariumiin ja ostavat itseruskettavia tuotteita, voi luoja. Myös maksavat, jotta pääsevät ulkomaille, nauttimaan paremmasta säästä, paremmasta ruoasta, sosiaalisimmista ihmisistä, ja ainii, melkeinpä unohdin, ja palvomaan aurinkoa, jotta heistä tulisi... TUMMEMPIA! (punaisia)”
Linkki kirjoitukseen; http://amirzuhairi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/148975-nigga

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Kaikki kaupanko?

Uuden suomen blogi; Lupa itse määrätä omasta elämästään
14.12.2013 13:40 Elias Määttänen
Tässä blogissa halutaan laillistaa ja hyväksyä seksin myynti, eräänä ammateista. Kysyyköhän kirjoittaja koskaan itseltään sitä, että miksi toiset ihmiset halajavat ruumillisia nautintoja enemmän kuin toiset? Onko kenties orjuutta olemassa?

Kirjoittaja on osittain oikeassa siinä, ettei seksin myyminen ole sen kummempi ammatti kuin muutkaan ammatit, vaikka se ehkä meneekin lähemmäksi ihmisten identiteettiä, eli sukupuolisuutta. Seksin myyjillä taitaa olla sellainen käsitys ruumiistaan, että se on vain väline, jota he voivat käyttää rahan saamiseen. Joten seksin myyminen tuokin esille sen, mihin suuntaan yhteiskuntamme on menossa, ja ollutkin kaiken aikaa, sillä myyväthän kaikki ne jotka työtä tekevät omaa ruumistaan, eli omaa elämäänsä ja aikaansa.

Niinkutsutun tavallisen työn tekijät on harhautettu, jatkuvalla propagandalla kansantalouden kasvun välttämättömyydestä, näin monikin pitää työntekoa jonkinlaisena kansalaisvelvollisuutena, joten työnteon alkuperäinen tarkoitus on hämärtynyt. Kansaa ovat koko historian ajan harhauttaneet niinsanotut vallanpitäjät. Nykyään käytetään mainoksia, ennen piiskaa. Kun kansa saa jatkuvasti ja kaikkialla mainoksista sellaisia viestejä, että heidän täytyy ostaa jotakin, tai olla jonkinlainen, niin tälläinen jatkuva propaganda tekee tehtävänsä. Näin ihmisistä tehdään kuluttajia ja tuottajia, joka on heidän elämänsä tarkoitus. Kaikki tämä palvelee tietysti joitakin, jotka ottavat aina osan siitä mitä tuotetaan, eli jos tuotetaan enemmän he rikastuvat vastaavasti enemmän.

Kuinka oikein ihmiset voivat päättää omista asioistaan, jos niitä ei ole? Tällä tarkoitan sitä, että emmehän elä täällä yksin. Kaikki se mitä teemme vaikuttaa jollakintapaa toisiin. Joten kysymys seksin myymisessä, aivan kuten tavallisenkin työn tekemisessä, on moraalinen. Voitko kenties kaupata vapaasti heroiinia, ja mainostaa sitä kaikkialla, jotenkin tähän tyyliin; “Osta tulee hyvä olo, kyllä kannattaa, pääset vapaaksi maallisista murheista” jne...Aseiden valmistajat ja myyjät ovat kanssa moraalisesti arveluttavia. Kuten monet muutkin ammatit.

Kirjoittajan sanomasta voimme lukea mihin suuntaan yhteiskunta on menossa. Onhan samanlaista toki esiintynyt muinakin aikoina, mutta kaikenlaiset oireilut mm. Anoreksia, bulimia, koulusurmat, huumeet, pedofilia, liikalihavuus yms... Paljastavat sen, että jossakin täytyy olla vikaa.

Ihmisiä aivopestään jatkuvalla propagandalla, kaikkihan voivat nähdä sen mainoksista. Esimerkiksi ruokamainokset ovat aivan turhia, ihmiset syövät niistä huolimatta. Mutta joihinkin se voi vaikutta siten, että he syövät aivan liikaa ja ruokailusta on tullut heille ongelma. Voisivatko tälläiset henkilöt syyttää mainoksien suunnittelijoita, jotka ovat lukeneet psykologiaa ja tietävät siten miten ihmisiä saadaan manipuloitua. Useimmissa mainoksissa nainen on sinisilmäinen ja vaalea, mies taasen mustatukkainen ja ruskeasilmäinen, miksi?

Homoista puhutaan, mutta miten? Kukaan ei kysy sitä miksi jotkut ovat homoja. Tiedoitusvälineet antavat propagandallaan sellaisen käsityksen, että homous olisi geeneissä, siten muka mahdotonta välttää. Jopa kansanedustajat on manipuloitu niin hyvin, että eräs heistä heilutteli sateenkaarilippua Venäjällä. Homous on mukamas jonkinlainen vapaus. Voisiko homouteen kuitenkin olla syynä se, että näille ihmisille on tapahtunut jotakin lapsuudessaan? Ei kysytä sitäkään, että olisivatko homot kenties jääneet jollakintavalla lapsen asteelle seksuaalisesti, eli itseensä. Joten homot eivät ole kypsyneet rakastamaan naisia. Ovatko homoudella narsismilla, psykopatialla, neurooseilla jne...mielen sairauksilla jonkinlainen yhteys. Eli jos yhteiskuntamme on sellainen joka suosii heitä, jotka ovat jääneet henkisesti lapsen asteelle(esim.psykopaatit), niin onko oireiluna nähtävissä homouden lisääntyminen.

Kirjoittaja ei ehkä ole kanssani samaa mieltä siinä asiassa, että mitä enemmän ihmiset hakevat ruumillisia nautintoja, sitä onnettompia he ovat henkisesti. Ruumiillisilla nautinnoilla halutaan lohduttaa kärsivää mieltä. Ne joille seksuaalisuus on enemmän kuin pelkkä ruumiillinen toiminto, saattavat ehkä nauttia seksistä henkisestikkin. Jotkut eivät tätä ehkä koskaan tule käsittämään.

Blogissa oli lopussa hassu kohta;
“Maksullisen seksin kieltolait eivät yksinkertaisesti kuulu maahan, joka puhuu ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta. Naiset ovat eri puolilla maailmaa taistelleet vuosisadat saadakseen oikeuden omaan vartaloonsa. Sitä ei pidä enää luovuttaa kenellekään, ei Ranskan naisasiaministerille eikä Suomen kuvalehden toimittajalle.”
Tässä kirjoittaja luulee sitä vapaudeksi, että nainen ja miksei mieskin, luovuttaa oman vartalonsa kapitalistisen markkinayhteiskunnan käytettäväksi. Jos tulee sota, kirjoittaja voi sitten tiedostaa kuinka paljon hän voi edes nykyaikana päättää omasta elämästään ja vartalostaan.

Historiallinen huijaus

Joidenkin uskollisuus maamme eliittiä kohtaan ilmenee uudensuomen blogissa(maan nuolijoiden blogi). Suomi on hakakristillinen maa 14.12.2013 20:16 Jarmo J Tuokko kirjoittaa uskomattomia asioita, joihin tuskin itsekkään uskoo, mutta johonkin suuntaan on kumarrettava, näin ura urkenee ja raha virtaa. Haluaako Tuokko ottaa uudelleen hakaristin kansalliseen käyttöön? Keiden asiaa hän haluaa julistaa?

Tuokko kehtaa väittää että hakaristi on Kristuksen vertauskuva, vaikka tosiasiassa Jeesus Kristus saarnasi juutalaisten hakaristiuskontoa vastaan. Hakaristin esiintyminen kirkoissa on siitä johtuvaa, että se on juutalaisten uskonnollinen risti. Hakaristi on ollut yhdessä Daavidin-tähden kanssa uskonnollisina symbooleina idässä, ja kaikkialla minne todelliset-arjalaiset ovat menneet. Näinollen ne esiintyvät juutalaisten synagoogissakin maailmanlaajuisesti. Tämä on vaiettu asia.
http://proswastika.org/israel
http://www.proswastika.org/news.php?extend.141.6
Hakaristi ja daavidin tähti Hindulaisessa temppelissä;
http://www.youtube.com/watch?v=devGZh-bVjk

Nepalissa Kathmandussa;  
http://blog.travelpod.com/travel-blog-entries/schnitz/far_east_trip/1190381400/tpod.html#_

Intiassa;
http://www.worldisround.com/articles/178436/photo33.html

Adolf Hitler tiesi kyllä keiden symbooli on hakaristi, niin monta asiaa Hitler lainasi todellisilta-arjalaisilta. Tervehdykset ja kaiken muunkin, henkisineen filosofioineen. Eli Saksassa ihailtiin filosofi Friedrich Nietzscheä, joka on kirjoittanut kirjan “Näin puhui Zarathustra”. Kas kummaa arjalaiten alkuperäinen uskonto on zarathustralaisuus, jonka uskonnollinen risti on hakaristi. Adolf Hitler oli lukenut mies, joten kyllä hänellä oli tietoa näistä asioista. Olihan hakaristi siinä luostarissakin, jossa hitler oli oppilaana. Joten Hitler aivan varmasti tiesi hakaristin alkuperän. Hitler kirjoittikin siitä miten hänellä meni koulussa;
1.Luku. Isänkodissa;
-Verrattomasti parhaat arvosanat sain maantieteessä ja varsinkin maailmanhistoriassa. Molemmissa mieliaineissani, joissa olin muusta luokasta edellä.
-Opin ymmärtämään ja käsittämään historian sisäisen tarkoituksen.

Adolf Hitler ihaili uskontojen perustajia, eli arjalaisia, joista hän kirjoittaakin kirjassaan näin; Luku. 8. Poliittisen toimintani alku.
-Kuta abstraktisesti oikeampi ja siten valtavampi aate on, sitä mahdottomammaksi käy sen täydellinen toteuttaminen, niin kauan kuin se on ihmisten varassa. Jos asia olisi toisin, ei uskontojen perustajia voitaisi lukea tämän maapallon suurimpien ihmisten joukkoon.(unkontojien perustajilla Adolf Hitler tarkoittaa luonnollisesti arjalaisia)

Muunmuassa iranilaiset ovat arjalaisia onhan Iran suomennettuna arjalaisten valtakunta:  
http://fi.wikipedia.org/wiki/Iran http://fi.wikipedia.org/wiki/Natsitervehdys

Tuokko eroaa kuitenkin ajatuksiltaan Adolf Hitleristä siinä, että hän hyväksyy suomalaisten alkuperäisen uskonnon, Hitler ei voinut sietää germaanien alkuperäistä uskontoa, josta Hitler kirjoitti näin;
12.Luku.Saksan kansallissosialistisen  työväenpuolueen ensimmäinen kehitysaika;
Varsinkin muinaisgermaanisella perustalla toimivista ns.uskonnollisista uudistajista minulla on aina mielessä tunne, kuin he olisivat juuri sellaisten valtojen lähettämiä, jotka eivät toivo Saksan kansan uutta nousua. He vihaavat liikettä sinä mahtina, joka tekee heidän vallattomuudestaan lopun.

Hitler huijasi koko Saksan kansaa, ellei jopa kaikkia muitakin germaaneita. Jopa tänäpäivänäkin monet ihailevat Hitleriä, mukamas jonain vapauttajana. Tosiasiassa Hitler kasvatti todellisten-arjalaisten valtaa, laittamalla germaanit sotimaan keskenään. Suomikin osallistui tuohon huijaukseen. Kaikki oli siitä johtuvaa, että Suomen sisällissodan voittivat valkoiset. Oliko Suomessa sisällissota, vai vapaussota. Tämän asian ratkaisee luultavasti monillekkin keitä he ovat taustoiltaan. Joten luulen että herroille oli kyse vapaussodasta.
Wikipediassa kirjoitetaan aiheesta näin;
-Ulkovalloista Venäjän neuvostotasavalta tuki punaisia ja Saksan keisarikunta valkoisia, jotka saivat tukea myös ruotsalaisilta vapaaehtoisilta.
-Sota päättyi valkoisen Suomen voittoon ja punaisen Suomen häviöön. Venäjän valtakausi päättyi Suomessa, mutta maa siirtyi keisarillisen Saksan valtapiiriin maailmansodan loppuajaksi. Saksan hävittyä suursodan suomalaisten joulukuussa 1917 saama itsenäisyys astui täysimääräisenä voimaan. Tällöin luovuttiin myös hankkeista muuttaa Suomi kuningas­kunnaksi, ja sen sijaan valtiomuodoksi tuli tasavaltainen demokratia Euroopan läntisten suurvaltojen myötävaikutuksella.

Kysyä kuintenkin voi, että olisiko tullut talvisotaa, jos punaiset olisivat voittaneet sisällissodan. Joten ei olisi tietenkään tullut jatkosotaakaan, mutta työläisen henki on halpa. Nämä ovat vaiettuja puheenaiheita sananvapauden Suomessa. Ovako lehtien kirjoitukset sitten niitä jotka kertovat totuuden, onhan siitäkin vaiettu vuosikymmeniä, että saksalaiset eli germaanit eivät ole arjalaisia. Juutalaistenkin uskonnollisesta hakarististä ei pahemmin keskustella. Kuinka kansa voi tehdä valintoja, jos heille valehdellaan?

Suomen sisällissota, vai Suomen vapaussota. Asian ratkaisu riippuu siitä miltä kantista sitä katsoo. Kuitenkin Venäläiset eivät puuttuneet ratkaisevasti Suomen asioihin, muutenhan tulos olisi saattanut olla toinen. Mutta keillä on tiedoitusvälineet hallussaan hehän voivat manipuloida kansaa miten huvittaa. Luulen että omaksi parhaakseen he harjoittavat manipulointia.

Juhani Putkinen kehtaa väittää tässä samisessa blogissa, että kansallissosialistinen puolue oli mukamas sosialismin eräs haara, aivan kuten kommunistitkin. Hitler vihasi kommunisteja yli kaiken, hän kirjoitti heistä näin:

2.Luku. Oppi ja ahdinkovuodet Wienissä;
-Nuoruuden aikanani oli lähin ympäristöni ollut pikkuporvarillisia piirejä, siis väkeä, joka oli vain hyvin vähän yhteydessä puhtaasti ruumiillisen työn tekijöiden kanssa.

-Joka tapauksessa kuulemani oli omansa ärsyttämään minut äärimmilleen. Siinä pantiin pataluhaksi kaikki tyynni: kansakunta kapitalististen; kuinka usein minun täytyikään tuo sana kuulla!; luokkien keksintönä; isänmaa porvariston välineenä, millä se riisti työväkeä; lain arvovalta keinona, millä köyhälistöä sorrettiin; koulu sellaisena laitoksena, jossa kasvatettiin orja ainesta, mutta myöskin orjienpitäjiä; uskonto riistettäväksi tietyn kansan hämäämis ja tyhmistämiskeinona; siveys, moraali typerän, lammasmaisen kärsivällisyyden merkkinä jne. Ei ollut kerta kaikkiaan yhtään mitään, mitä ei olisi raastettu hirvittävän syvyyden lokaan.


-Jos sosiaalidemokratia asetetaan vastakkain toisen, todemman, mutta yhtä rajusti ja häikäilemättömästi ajetun opin kanssa, tämä viimeksi mainittu voittaa, vaikkakin vasta mitä ankarimman taistelun jälkeen.

3.Luku. Yleisiä poliittisia mietteitä Wienin ajaltani;
-Valtiollisen johtajan tulee aina pitää kansansa uskonnolliset opit ja laitokset loukkaamattomina, tai muuten hän ei saa olla poliitikko, vaan hänen pitää olla uudistaja, reformaattori, mikäli hänessä on oikeaa ainesta siihen!

12. luku. Saksan kansallissosialistisen  työväenpuolueen ensimmäinen kehitysaika;
 -Paljon enemmän kuin puolet salista näytti olevan kommunistien ja riippumattomien sosialistien miehittämänä. He olivat päättäneet lopettaa lyhyeen meidän ensimmäisen suuren julistustilaisuutemme.

Joten se siitä, Hitler oli äärioikeistolainen, eli idealisti.

Uudensuomen harhaanjohtamista

Pertti Väänänen kirjoitti uudensuomen keskustelublogissa näin(EU tukee fasismin nousua Ukrainassa 14.12.2013 17:11); Kommunistinen ideologia ja Venäjän ortodoksisen kirkon oppi esivallasta ovat samankaltaisia. Molemmat edustavat jonkinlaista platonismia, jonka mukaan yhteiskuntaa tulee johtaa parhaimmiston diktatuurin.

Ilmeisesti hän ei tiennyt mitä kirjoitti. Näinhän on meillä. Voit jollakintapaa vapaasti kirjoittaa tänne internettiin, mutta se on vain jonkinlaista hyttysen ininää, jos se alkaa häiritsemään liikaa eliittiä, niin he ottavat jonkinlaisen raid sumutteen esille, tai yksinkertaisesti vain läpsäisevät, niin että ininä lakkaa. Ne taasen joilla on media hallussaan, voivat levittää sanomaansa sadoilletuhansille samaan aikaan. Katukuvassa näkyvät mainokset, nostavat ne henkilöt “parrasvaloihin” jotka ovat eliitin mieleisiä.