maanantai 1. joulukuuta 2014

Vapaaksi uskonnoista.


Arjalaiset sortavat kansoja uskontojensa avulla. Pakottamalla kansat uskomaan heidän tarinoihinsa, saadaan heidät jopa alistettua hyväksymään arjalaisten harjoittama sorto. Monetkin niinsanotut messiaat ovat usein puhuneet samasta asiasta. Jeesus Kristus oli tälläinen messias. Jeesuksen päämääränä oli vapauttaa ihmiset niiden ihmisten sortotoimenpiteiden alta, jotka hallitsivat heitä sortouskonnollaan. Kuitenkin liittymällä Jeesuksen vastaliikkeeseen, he ovat saaneet Jeesuksen sanoman muutettua palvelemaan heitä itseään. Apostoli Paavali oli tälläinen väärä messias. Apostoli Paavali kertoo raamatussa mitkä ovat hänen tavoitteensa. Joten nykyinen kristinusko on vääristymä Jeesuksen alkuperäisestä sanomasta ja palvelee juutalaisten etuja.

 Paavalin kirje roomalaisille;
4:7 "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!
4:13 Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lainkautta, vaan uskonvanhurskauden kautta.
8:31 Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?
8:32 Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme,kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?
8:33 Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.
15:15 Kuitenkin olen paikka paikoin jotenkin rohkeasti teille kirjoittanut, uudestaan muistuttaakseni teille näitä asioita, sen armon kautta, jonka Jumala on minulle antanut
15:16 sitä varten, että minä olisin Kristuksen Jeesuksen palvelija pakanain keskuudessa, papillisesti toimittaakseni Jumalan evankeliumin palvelusta, niin että pakanakansoista tulisi otollinen ja PyhässäHengessä pyhitetty uhri.


Kristinuskossa juutalaiset korotetaan Jumaliksi ja näinollen ihmisten yläpuolelle. Näin on yleensä muissakin arjalaisten perustamissa uskonnoissa mm. hindulaisuus ja mormoonien uskonto, joissa arjalaiset ovat Jumalia ja muut ihmisiä. Kuitenkaan juutalaiset eivät ole sen kummempia ihmisiä, kuin muutkaan arjalaiset, esim. Turkkilaiset ja iranilaiset.

 Evankeliumi Johanneksen mukaan;
10:33 Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkantähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi."
10:34 Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'?
10:35 Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli - ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin. ( tämä 10:35 lienee lisätty jälkikäteen)


Adolf Hitler ihaili arjalaisia uskontojen perustajina ja siksi laittoikin arjalaisten uskonnollisen ristin Saksan lippuun. Saksalaiset Hitler laittoi tervehtimään itseään arjalaisten tervehdyksellä. Adolf Hitler tiesi vallan hyvin ketkä ovat arjalaisia ja siksi hän kirjoittikin heistä ylentävästi kirjaansa;

Mein kampf.
Luku. 8. Poliittisen toimintani alku:
Kuta abstraktisesti oikeampi ja siten valtavampi aate on, sitä mahdottomammaksi käy sen täydellinen toteuttaminen, niin kauan kuin se on ihmisten varassa. Senpä vuoksi ei ohjelmanlaatijan merkitystä saakaan mitata sen mukaan, miten hänen päämääränsä saadaan toteutetuksi, vaan sen perusteella, miten oikeita ne ovat ja millainen vaikutus niillä on ollut ihmiskunnan kehitykseen. Jos asia olisi toisin, ei uskontojen perustajia voitaisi lukea tämän maapallon suurimpien ihmisten joukkoon, koska kerran heidän eetilliset tarkoituksensa eivät ikinä pääse edes lähimainkaan täydellisesti toteutumaan. Itse rakkauden uskonnonkin vaikutus on vain sen ylevän perustajan tahdon heikkoa heijastusta; mutta sen merkityksenä on se suunta, jota se on pyrkinyt antamaan yleiselle inhimilliselle kulttuuri, siveelliselle ja moraaliselle kehitykselle. (uskontojen perustajilla Hitler tarkoittaa arjalaisia)

2 Osa. Kansallissosialistinen liike.
13 Luku. Saksan sodanjälkeinen liittopolitiikka.
Sen sijaan, että kohdistaisia vihansa toisiin arjalaisiin, joista meidät kyllä voi erottaa melkein kaikki, mutta joihin meitä sentään yhdistää yhteinen veri tai yhteen kuuluvan kulttuurin suuri linja, sen täytyy kohdistaa yleinen viha ihmiskunnan periviholliseen kaiken kärsimyksen todellisena aiheuttajana. (Adolf Hitler siis tiesi vallanhyvin ketkä ovat arjalaisia)


Adolf Hitler oli idealisti ja uskoi arjalaisten Jumalallisuuteen. Abstraktiin maailmaan pakenemalla Hitler halusi eräällätavalla kieltää materiallisen maailman olemassaolon. Arjalaisten perustamissa uskonnoissa kielletään materiallinen maailma, siksi Hitler tunsi henkistä yhteenkuuluvuutta arjalaisten kanssa, ihaili arjalaisia ja heidän perustamiaan uskontoja inhimmillisinä. Kristinuskossa sama filosofia esiintyy Johanneksen evankeliumissa;

Evankeliumi Johanneksen mukaan;
1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
1:2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
1:3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.


Mikä oli syy Hitlerin haluun kieltää materialistinen maailma? Oliko kenties Hitlerin lapsuudessa tapahtunut jotakin sellaista joka aiheutti tuskaa ja siksi Hitler halusi kieltää koko materialistisen maailman?

Toogapoika tarina Adolf Hitlerin lapsuudesta on aika outo. Hitleri kertoi tarinan lapsuudestaan, jossa Hitler ja hänen isänsä yllätettiin jolloin Hitler oli alasti. Hitler selittää alastomuutensa siten, että hänen täytyi riisua vaatteensa päästäkseen pakenemaan isäänsä ikkunasta. Tuo tarina on hyvin epäuskottava. Ehkä Hitlerin isä hyväksikäytti seksuaalisesti Hitleriä lapsuudessaan ja siinä oli syy Adolf Hitlerin psykopatiaan. Myöhemmin lapsuudessaan Hitler saattoi luostarissa ollessaan joutua samallatavalla hyväksikäytetyksi. Luultavsti Hitler oli kuitenkin mennyt sinne “toiseen maailmaan” ja seksuaalista nautintoa saadessaan ei halunnut hyväsyä sitä, että se mitä hänelle tehtiin ei ollut hyväksi. Aiheuttaako siis homopedofiilia psykopatiaa?

1.Luku. Isänkodissa;
Mikäpä siis sen luonnollisempaa, kuin että herra apotti oli mielestäni mitä suurimmassa määrin tavoittelun arvoinen ihanne, samoin kuin vaatimaton herra kyläpastori oli aikoinaan ollut isäni mielestä?Ainakin aika ajoin asianlaita oli sillä lailla.


Adolf Hitlerin väitetään olleen kristinuskon vastainen, mutta se ei lainkaan pidä paikkaansa. Hitler itsekkin kirjoittaa kirjassaan että hänen liikkeensä ei ole kristinuskoa vastaan. Hitler jopa tuomitsee ne, jotka haluavaisivat aloittaa uudestaan germaanien alkuperäisen uskonnon.

2.Luku. Oppi ja ahdinkovuodet Wienissä;
Joka tapauksessa kuulemani oli omansa ärsyttämään minut äärimmilleen. Siinä pantiin pataluhaksi kaikki tyynni: kansakunta kapitalististen ; kuinka usein minun täytyikään tuo sana kuulla! ; luokkien keksintönä; isänmaa porvariston välineenä, millä se riisti työväkeä; lain arvovalta keinona, millä köyhälistöä sorrettiin; koulu sellaisena laitoksena, jossa kasvatettiin orja ; ainesta, mutta myöskin orjienpitäjiä; uskonto riistettäväksi tietyn kansan hämäämis ; ja tyhmistämiskeinona; siveys, moraali typerän, lammasmaisen kärsivällisyyden merkkinä jne. Ei ollut kerta kaikkiaan yhtään mitään, mitä ei olisi raastettu hirvittävän syvyyden lokaan.
3.Luku. Yleisiä poliittisia mietteitä Wienin ajaltani;
Valtiollisen johtajan tulee aina pitää kansansa uskonnolliset opit ja laitokset loukkaamattomina, tai muuten hän ei saa olla poliitikko, vaan hänen pitää olla uudistaja, reformaattori, mikäli hänessä on oikeaa ainesta siihen!

12.Luku.Saksan kansallissosialistisen  työväenpuolueen ensimmäinen kehitysaika;
Liike torjuu päättävästi kaiken asennoitumisen sellaisiin kysymyksiin, jotka joko ovat sen poliittisen toiminnan puitteiden ulkopuolella tai jotka periaatteellista merkitystä vailla olevina ovat sille merkityksettömiä. Sen tehtävänä ei ole uskonnollinen uudistus, vaan Saksan kansan uudestijärjestely.
Varsinkin muinaisgermaanisella perustalla toimivista ns.uskonnollisista uudistajista minulla on aina mielessä tunne, kuin he olisivat juuri sellaisten valtojen lähettämiä, jotka eivät toivo Saksan kansan uutta nousua.He vihaavat liikettä sinä mahtina, joka tekee heidän vallattomuudestaan lopun.


Nykyään maailma on siis suurimmassaosin kahtiajakautunut, on materialismiin uskovia ja idealismiin uskovia. Kuitenkin on olemassa materialistinen ja idealistinen maailma, ne vaikuttavat toinen toisiinsa. Tämän kieltämällä aiheutetaan vain itselle turhaa tuskaa. Lapsuudella voi olla merkittävä syy siihen, että esimerkiksi materialinen maailma halutaan kieltää. Materialistisen maailman kieltäjät saattavat saada aikaan melkoista tuhoa jos he ovat vallassa, historia on sen jo osoittanut ettei tälläisiä ihmisiä saisi päästää valtaan. Siitä saattaa seurata vieläkin pahempi maailmanlaajuinen katasrofi.   

tiistai 18. helmikuuta 2014

Vaiennettu kansa

Suomen kansan vaientaminen aloitettiin jo ammoisina aikoina, kristinuskon rantautuessa Suomeen, näin on toki muuallakin euroopassa. Siitä lähtien on kielletty puhumasta joistakin asioista, jotka ovat eräänlaisia tabuja ja totaalisesti kiellettyjä puheenaiheita.

Sananvapautta ylistetään ja väitetään ettei sitä ole siellä, jotka eivät omaa samaa kulttuuria kuin suomalaiset. Näin väitetään että suomalaiset haluavat amerikkalaisten kanssa vapauttaa kaikki kansat siihen onneen ja auvoon missä he itse ovat. Kuitenkin yleensä se joudutaan tekemään väkisin asevoimien avulla. Qnko se kenties jonkinlaista demokratiian pakottamista?

Demokratia aatteena on amerikkalaisten ihanne, sillä se on rahan diktatuuri, rahallahan nykyään hallitaan. Mutta jostain kumman syystä, Amerikassa ja muissakin Amerikan demokraattisissa ystävä-valtioissa, rahat kasaantuvat jollekkin kansanryhmälle enimmikseen ja tällä samalla kansanryhmällä on tiedoitusvälineissä näissä maissa suuri osuus. Kaikki tämä saattaisi johtua kristinuskosta, sillä se nostaa juutalaiset ylimmäksi kastiksi kristityille.

Lehdillä on paljonkin valtaa, ne ovatkin todellisuudessa eräänlaisia propagandalaitoksia. Kaikkialla ja kaikenaikaa näkyvät sanomalehtien ja varsinkin iltapäivälehtien räikeän väriset mainokset iskostuvat ihmisten mieliin, eli nämä mainokset ovat eräänlaista propagandaa jolla halutaan vaikuttaa ihmisiin ja heidän valintoihinsa.

Kulttuuri jota ihmiset harrastavat, saattaa olla mainoksilla eli propagandalla aikaansaatua. Eihän kukaan mene katsomaan jossakin peräkylässä esiintyvää artistia, oli hän kuinka hyvä tahansa, jos siitä ei tiedoiteta kansalle. Tästä johtuukin kaikken niiden ihmisten näkyvä “nuoleminen” mediaa kohtaan, jotka haluavat tehdä rahaa ideoillaan. Nämä ideat eivät saisi olla median hallitsijoita kritisoivia ja etenkään todellisia vallanpitäjiä arvostelevia. Näin näemmekin ettei demokratiassa olekkaan demokratiaa, sillä jotkut mielipiteet ja katsontakannat niinsanotusti “haudataan” kaikessa hiljaisuudessa. Joten miten ihmiset voivat tehdä valintoja, jos heille näytetään vain yksi katsontakanta ja muut “pimitetään”. Päätavoite on tietysti tehdä niistä puhuminen ja kirjoittaminen kielletyksi. Tähän pyritään niinsanotulla “uhri asetelmalla”, eli halutaan että he jotka haluavat ettei heistä saisi puhua, saati sitten kirjoittaa, näyttävän uhreilta ja vainotuilta kautta aikojen. Tosiasiassa he itse vainoavat kaikkia heitä jotka kyseenalaistavat heidän kulttuurinsa ja uskontonsa, tämän on jo historia todistanut.

Mediassamme on eräät asiat nostettu jatkuvasti esille. Varsinkin niinsanottu Venäjän vastaisuus on ollut hyvin huomattavaa mediassa viime aikoina. Kaikki halutaan näyttävän jonkinlaisessa “huonossa valossa” mikä liittyy Venäjään. Miksi? Media on siis ottanut oppia Adolf Hitleriltä ja siitä miten Hitlerin mielestä propagandaa täytyisi harjoittaa. Mutta keiltä Adolf Hitler otti oppia? Kenties uskontojen perustajilta. Otteita Hitlerin Mein Kampf kirjasta;

6.Luku. Sotapropaganda;
-Humaanisuus ja esteettisyys suorastaan häviäisivät kokonaan ihmisten asumasta maailmasta, jos se menettäisi ne rodut, jotka ovat näiden käsitteiden luojia ja kannattajia. (Tällä Hitler tarkoittaa uskontojen perustajia eli todellisia-arjalaisia, joita ovat mm. Apostoli Paavali kristinuskossa)

-Propagandan tehtävänä ei ole yksilöiden mielipiteiden tieteellinen muokkaus, vaan sen on kiinnitettävä suurten joukkojen huomio erinäisiin tosiseikkoihin, ilmiöihin, tapahtumiin, välttämättömyyksiin jne., joiden merkityksen on vasta sen ansiosta jouduttava joukkojen näköpiiriin. Propagandan taito piilee nyt kokonaan siinä, että tämä osataan suorittaa niin oivallisesti, että syntyy yleinen vakaumus jonkin tosiseikan todellisuudesta, jonkin tapahtuman välttämättömyydestä, jonkin välttämättömyyden oikeudesta, jne. (Tosiseikoilla Hitler tarkoittaa abstraktisia asioita, kirjoittihan Hitler; “Kuta abstraktisesti oikeampi ja siten valtavampi aate on, sitä mahdottomammaksi käy sen täydellinen toteuttaminen, niin kauan kuin se on ihmisten varassa.” Tällä Hitler tarkoittaa että uskontojen perustajat eli arjalaiset eivät ole ihmisiä, pitäväthän he itseään Jumalina, mm. Hindulaisuudessa, mormoonien uskonnossa ja miksei kristinuskossakin. Joh; 10:33-35)

-Englantilaisten ja amerikkalaisten sotapropaganda oli sen sijaan psykologisesti oikeaan osunutta. Kuvaillessaan omalle kansalleen saksalaiset raakalaisiksi ja hunneiksi se jo ennakolta valmisti jokaista yksityistä sotilasta sodan kauhuihin ja siten osaltaan auttoi häntä säästymään pettymyksiltä. ( Hitlerin ihailu Englantilaisia ja Amerikkalaisia kohtaan johtu siitä että nuo maat kristillisinä olivat joidenkin kuuliaisia orjia, kuten on nykyäänkin. Saksassa taasen oltiin alettu kristinuskosta luopuminen jota Hitler ei voinut sietää)

-Niinpä täytyy samaa iskusanaa tietenkin valaista usealta eri puolelta, mutta aina pitää jokaisen katsauksen lopun päättyä itse iskusanaan. Ainoastaan sillä tavalla propaganda voi vaikuttaa ja se todella vaikuttaakin yhtenäiseltä ja kiinteältä.

-Tämä suuri linja yksin, josta ei koskaan saa poiketa syrjään, voi alati yhtäläisenä pysyvällä tavalla, johdonmukaisesti tähdennettynä johtaa lopulliseen menestykseen. Silloin voidaan ihmettelyä tuntien todeta, miten tavattomiin, melkeinpä käsittämättömiin tuloksiin sellaisella sitkeydellä ja kestävyydellä voi päästä. Jokaisen propagandan onnistuminen on, yhtä hyvin liike-elämässä kuin valtiollisellakin alalla, sen varassa, miten kauan ja miten tasaisen yhtenäisesti sitä käytetään. (Uskonnollisesta Propagandastahan johtuu se että jotkut uskovat mielettömiin ajatuksiin. Jeesuksen vetten päällä kävely yhtenä esimerkkinä)

Propagandalla on siis historiansa, alettiinhan luultavasti kirjapainon keksimisen jälkeen ensimmäiseksi painamaan raamattuja. Onko tämä joidenkin harjoittama propaganda niiden samojen hallussa nykyäänkin? Kulttuuri ja uskonto, ketkä ne eräällätavalla omistavat? Propagandallisesti median avulla iskostamalla ihmisten mieliin omaa kulttuuriaan ja uskontoaan.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Kristinusko ja kasti

Monetkin luulevat että kristinusko ja hindulaisuus ovat uskontoja jotka ovat aatesuunniltaan kovin kaukana toisistaan kuten yö ja päivä, näin ei kuitenkaan ole. Jos tarkastelemme kristinuskoa jonka loi juutalainen Apostoli Paavali, niin huomaamme että se korottaa ylempään kastiin juutalaiset. Mutta keitä juutalaiset todellisuudessa ovat?

Mustalaiset ovat kirjoittaneet internettiin että he ovat Israelin kadonneita sukukuntia romanit. netissään; 
http://romanit-info.webnode.fi/blogi/

Tässäkin on linkkejä joissa kirjoitellaan samasta asiasta, haluaisin vain huomauttaa että kummasti linkkejä katoaa;

Tämä on vaiettu keskustelunaihe, sillä silloin heräisi kysymys, että siksikö romaneita poltettiin keskitysleireillä koska he ovat samoja kuin juutalaiset. Kuitenkin tästä asiasta vaietaan, miksi? Vastauksena kysymykseen on se, että romanien väitetään olevan kotoisin Intiasta ja jos mennään Intiaan niin siellä he ovat ylintä kastia. Eli ovatko kastisysteemin luoneet juutalaiset? Romanit kutsuvat itseään arjalaisiksi Intiassa ja heidän uskonnollinen risti on hakaristi, Daavidin tähtikin esiintyy Intiassa temppeleissä. Tässä linkki, katsokaa ennenkuin sensuroidaan kuten laittamaniani entisiä linkkejä;

Sensuroitu linkki;

Jopa linkki; Olof Palmen murha ja Iran contra skandaali, jossa kerrottiin että Amerikka ja Israel aseistivat Irania, Irakin ja Iranin välisessä sodassa on sensuroitu;

Tämä sensuroiminen  näyttää toteen sen ettei todellista sananvapautta ja julkista keskustelua ole olemassa kuin ihmisten mielikuvituksissa. Tosiasiassa on vain jatkuva propaganda jota levittää valtamedia. Mutta takaisin aiheeseen; Kristinusko ja kasti.

Nyt tiedetään siis se että romanit ja juutalaiset ovat samoja ihmisiä, mutta keitä he itseasiassa ovat ei kuitenkaan ole tullut selville. Romanit eivät siis omien kertomuksiensa mukaan ole alunperin kotoisin Intiasta, vaan romanit väittävät olevansa kotoisin Israelista. Onko näin todellisuudessa?

Umayya Abu-Hanna kirjoittaa kirjassaan (Nurinkurin. 2003 WSOY) että juutalaiset ja palestiinalaiset ovat samoja ihmisiä ja todelliset-arabit eivät pidä palestiinalaisia arabeina ollenkaan. Keitä siis ovat juutalaiset ja arabit? Abu-Hanna kirjoitti tästäkin asiasta kirjassaan (Sinut;sivu 74). Malesiassa ollessaan ja vieraillessaan kiinalaiskaupunginosassa, oli kiinalainen nainen luullut Abu-Hannaa kiinalaiseksi. Arabi taksikuski taasen ei hyväksynyt Abu-Hannaa arabiksi (Sinut;sivu 75), eli juutalaiset eivät ole samaa rotua kuin arabit, sillä palestiinalaiset ovat samaa rotua kuin juutalaiset.  Tästäkin Abu-Hanna kertoi Suomessa ollessaan puheessaan näin; Mä oon tehnyt DNA-tutkimukset, sitä voin mä suositella kaikille. National Geographic-lehden kun menette sivuille, jä lähettä paketti, otatte vähän sylkeä, lähetätte takaisin, sit saatte netistä sen teidän 150 000 vuotta taaksepäin, teidän koko-- germin/genomin(?). Koska Jumala on seksistinen, jos te satutte olemaan naisia, teillä on vain XX-kromosomi, ei selviä ikinä isän puolelta mitään. Tai isien puolelta. Mutta mun DNA-kartassa on jännä, minä ja mun suomalaiskaveri Eija samassa huoneessa, kun mä näin mun kartan, niin se oli äärimmäisen, häkellyttävän-- Luonnollisesti me ollaan kaikki somalialais-etiopialais-elintasopakolaisia kaikki. Me lähdettiin samalta alueelta. Ja sitten, mä en ikinä esimerkiksi pääse Lähi-Itään, mutta mulla on kauhean isot, aika monesta paikasta isot sellaiset geenipaikat on Itä-Karjala-- siis saamelaisuus, joka on harvinainen, ja sitten Ruotsi.  Mutta mulla ei ollut Lähi-Idästä mitään, aa sitten kelttiläisten.

Kuitenkaan Suomessa uskovaiset eivät tätä totuutta voineet ja voi sietää, koska silloinhan olisi mitätöity Jumalan valittu kansa(rotu). Suomessa ei olekkaan syntynyt minkäänlaista keskustelua juutalaisten todellisesta alkuperästä, joka on itseasiassa tiedetty jo kauan aikaa, siksi Venäjälle on perustettu juutalaisten autonominen alue; 
http://fi.wikipedia.org/wiki/Juutalaisten_autonominen_alue

Todellisuudessa juutalaiset eivät ole alkuperältään Israelilaisia, vaan juutalaiset samoin kuten mustalaisetkin ovat alunperin kotoisin kaukaasiasta eli Länsi-Kiinasta, samoin kuten turkkilaiset ja iranilaiset. Iranilaiset ovat arjalaisia, onhan Iran suomennettuna arjalaisten valtakunta: 
http://fi.wikipedia.org/wiki/Iran

Mitä tällä kaikella on sitten tekemistä kastin kanssa? Olen kirjoittanut tästä asiasta jo aikaisemmissa blogissani ja laitankin erään kohdan blogistani;

Vakoilu ja tavallinen kansa;
Joten mormoonien uskonnossa, kuten kristinuskonnossaki on yhteydet hindulaisuuteen. Ovathan nämä uskonnot todellisten-arjalaisten perustamia, siksi jollakin tavalla toistensa kaltaisia. Otteita raamatusta;

Evankeliumi Johanneksen mukaan;
10:33 Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi."
10:34 Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'? (Intiassa brahmiinit ovat ihmisiksi muuttuneita jumalia)

Ensimmäinen kirje korinttilaisille;
 12:13 sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
12:14 Sillä eihän ruumiskaan ole yksi jäsen, vaan niitä on siinä monta.
12:15 Jos jalka sanoisi: "Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen", niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
12:16 Ja jos korva sanoisi: "Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen", niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
12:17 Jos koko ruumis olisi silmänä, missä sitten olisi kuulo? Jos taas kokonaan kuulona, missä silloin haisti?
12:18 Mutta nyt Jumala on asettanut jäsenet, itsekunkin niistä, ruumiiseen, niinkuin hän on tahtonut.
12:19 Vaan jos ne kaikki olisivat yhtenä jäsenenä, missä sitten ruumis olisi?
12:20 Mutta nytpä onkin monta jäsentä, ja ainoastaan yksi ruumis. (Intian kastiajatus perustuu samanlaiseen filosofiaan)

Daniel;
1:12 "Koettele palvelijoitasi kymmenen päivää, ja annettakoon meille vihannesruokaa syödäksemme ja vettä juodaksemme. (Kasvisruokavaliota käytetään Intiassakin)

Hesekiel;
36:25 Ja minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan. (Veden vihmominen on yleinen uskonnollinen riitti mm. Thaimaan temppeleissä ja peräisin hindulaisuudesta)

Hakaristin ja Daavidin tähden alkukoti on siis Länsi-Kiina, josta arjalaiset eli länsi-kiinalaiset(kaukaasialaiset) ovat niitä levittäneet kaikkialle minne he ovat menneet. Hakaristi ja Daavidin tähti esiintyvät siksi Israelissakin;


Koska juutalaiset ovat siis arjalaisia, jotka ovat luoneet kastisysteemin Intiaan, ovat juutalaiset luoneet kastisysteemin kristityillekkin. Juutalaisten ja muidenkin arjalaisten tavoitteena on luultavasti luoda maailmanlaajuinen kasti jota he kutsuvat demokratiaksi. Maailmanlaajuinen kasti on itseasiassa todellisuutta nykypäivänä, siksi kauppiaat rikastuvatkin, ovathan he ylempää kastia. Sudrat eli työläiset ovat alinta kastia. Kapitalismi ja vapaa markkinatalous on siis eräänlainen kastisyseemi ja siksi puhutaankin uskonnonvapaudesta. Hitler kirjoitteli tästä asiasta ja täytynee se toistaa tässä yhteydessä;

Adolf Hitler: Mein kampf. Osa 1. Tilinteko.
Luku. 8. Poliittisen toimintani alku:
Kuta abstraktisesti oikeampi ja siten valtavampi aate on, sitä mahdottomammaksi käy sen täydellinen toteuttaminen, niin kauan kuin se on ihmisten varassa. Senpä vuoksi ei ohjelmanlaatijan merkitystä saakaan mitata sen mukaan, miten hänen päämääränsä saadaan toteutetuksi, vaan sen perusteella, miten oikeita ne ovat ja millainen vaikutus niillä on ollut ihmiskunnan kehitykseen. Jos asia olisi toisin, ei uskontojen perustajia voitaisi lukea tämän maapallon suurimpien ihmisten joukkoon, koska kerran heidän eetilliset tarkoituksensa eivät ikinä pääse edes lähimainkaan täydellisesti toteutumaan. Itse rakkauden uskonnonkin vaikutus on vain sen ylevän perustajan tahdon heikkoa heijastusta; mutta sen merkityksenä on se suunta, jota se on pyrkinyt antamaan yleiselle inhimilliselle kulttuuri, siveelliselle ja moraaliselle kehitykselle. 
Selitys; Uskontojen perustajilla Hitler tarkoittaa arjalaisia, jotka ovat perustaneet maailman suurimmat uskonnot, tai heillä on ollut ainakin vaikutusta näiden uskotojen perustamiseen. Huom:Juutalaiset ovat kanssa näitä arjalaisia. 

Mitä hyötyä kastista sitten on niille jotka ovat ylempää kastia? Tarkastelkaamme raamattua ja mitä siinä kirjoitetaan;

Paavalin kirje roomalaisille;
4:7 "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!
4:13 Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lainkautta, vaan uskonvanhurskauden kautta.
8:31 Mitä me siis tähän sanomme ? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?
8:32 Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?
8:33 Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.
15:15 Kuitenkin olen paikka paikoin jotenkin rohkeasti teille kirjoittanut, uudestaan muistuttaakseni teille näitä asioita, sen armon kautta, jonka Jumala on minulle antanut
15:16 sitä varten, että minä olisin Kristuksen Jeesuksen palvelija pakanain keskuudessa, papillisesi toimittaakseni Jumalan evankeliumin palvelusta, niin että pakanakansoista tulisi otollinen ja Pyhässä Hengessä pyhitetty uhri.
15:17 Minulla on siis kerskaukseni Kristuksessa Jeesuksessa palvellessani Jumalaa.  
 Selitys; Kristinusko korottaa juutalaiset ylempään kastiin jota ei saa tuomita ja syyttää, ovathan juutalaiset eräänlaisia Jumalia kristinuskoisille ja siksi juutalaiset ovatkin kaikkialla kristinuskoisissa maissa ylintä kastia ja maiden rikkaimpia, kuten Suomessakin.

Evankeliumi Johanneksen mukaan;
10:33 Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi."
10:34 Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'?
10:35 Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli - ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin.
Selitys; Juutalaiset ovat kristinuskossakin ylintä kastia, eli Jumalia. Samoin kuten arjalaiset, jotka ovat oikeastaan samoja kuin juutalaiset, hindulaisuudessa.

Lopuksi;
Apostoli Paavali on siis väärentänyt Jeesuksen alkuperäisen sanoman, olihan Jeesus aikansa ensimmäisiä antisemitistisiä kansanjohtajia, joka saarnasi juutalaisten sortouskontoa vastaan. Nykyään ei tätä sortoa haluta nähdä, vaan väitetään juutalaisvastaisuuden olevan aiheetonta. Näin jotkut haluavat kulkea “laput silmillään” koko loppuelämänsä, koska he haluavat päästä taivaaseen.

Iranin alkuperäinen uskonto zarathustralaisuus on sama kuin juutalaisten harjoittama uskonto, eli juutalaiset harjoittavat zarathustralaisuuden erästä lahkoa. Zarathustralisuuden uskonnollinen risti on siis luonnollisesti hakaristi. Tässä on siis syy miksi Israel aseisti Irania, Iranin ja Irakin välisessä sodassa, eiväthän he veljiään vastaan voi sotia;

Ensimmäinen kuningasten kirja;
12:22 Mutta Jumalan miehelle Semajalle tuli tämä Jumalan sana:
12:23 "Sano Rehabeamille, Salomon pojalle, Juudan kuninkaalle, ja koko Juudan ja Benjaminin heimoille sekä muulle kansalle näin:
12:24 'Näin sanoo Herra: Älkää menkö sotimaan veljiänne, israelilaisia, vastaan. Palatkaa kukin kotiinne, sillä minä olen sallinut tämän tapahtua.'" Niin he kuulivat Herran sanaa, kääntyivät takaisin ja menivät pois Herran sanan mukaan.

Vapaasta markkinataloudesta sen verran että siinä sudrat eli työläiset kilpailevat keskenään siitä kuka tekee halvemmalla ja parempaa laatua. Tuotteet ostavat kauppiaat jotka myyvät ne sitten toisille työläisille kalliimmalla kuin ovat ostaneet. Kauppiaat ovat siis eräänlaisia tuomareita ja ostavat niiltä jotka tekevät halvemmalla ja parempaa laatua. Ne jotka eivät kilpailussa pärjää jäävät ilman työtä, joten ei ole vapaata kilpailua vaan kilpailun pakko. Voiton kilpailusta keräävät luonnollisesti kauppiaat ja siksi he ovatkin miljoonikkoja. Näin toimii maailmanlaajuinen kasti. 

torstai 23. tammikuuta 2014

Demokratian diktatuuri

Paljon puhutaan demokratiasta ja Amerikka on niinsanottu demokratian fanaattinen kannattaja ja haluaa viedä kaikkialle heidän demokratiaansa, mutta mitä on demokratia ja miten se toimii? Demokratia on kreikkaa ja tulee sanoista ”demos” ja ”kratos”, eli ”kansa” ja ”valta” – kansanvalta, mutta miten kansa voi tehdä päätelmiä asioista jos kansa elää median valheellisessa propagandassa, eli siis eräänlaisessa diktatuurissa, luullen olevansa vapaita mielipiteisiin jotka ovat todellisuudessa manipuloituja. Kansaa siis manipuloidaan tiedoitusvälineillä, eikä heille anneta oikeata tietoa. Näin kansa esimerkiksi Suomessa on saatu luulemaan että he voivat vaikuttaa asioihin, vaikkei sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Aivopesty kansa luulee että heillä on jonkinlaista tietoa esimerkiksi Venäjän tilanteesta, mutta kaikki se tieto jonka he ovat saaneet median kautta, on median hallitsijoiden propagandaa jonka he haluavat hyödyttävän itseään, siksi esimerkiksi rikollinen Mihail Hodorkovski on saatu näyttämään uhrilta.

Erittäin hyvä esimerkki tässä asiassa on uskontomme, joka ylistetään medioissa jonkinlaisena inhimmillisyyden tuojana, itseasiassa tuolloin sanotaan ettei germaaneissa ollyt mitään inhimmillistä ennen kuin tuli kristinuskonto ja toi inhimmillisyyden mukanaan. Silloin kuin näin väitetään että  krisinusko toi inhimmillisyyden germaaneille, väitetään etteivät germaanit ymmärtäneet mitä on inhimmillisyys ilman jumalan valittujen valistusta. Tosiasiassa vaietaan niistä vainoista, joita joutuivat kärsimään ne ihmiset jotka jatkoivat germaanisia perinteitä. Jopa Adolf Hitler ei antanut armoa niille ihmisille jotka halusivat vaalia uudestaan germaanisia perinteitä, siksi Hitler kirjoittikin “Mein kampf” kirjassaan näin;

12.Luku.Saksan kansallissosialistisen  työväenpuolueen ensimmäinen kehitysaika;
-Varsinkin muinaisgermaanisella perustalla toimivista ns. uskonnollisista uudistajista minulla on aina mielessä tunne, kuin he olisivat juuri sellaisten valtojen lähettämiä, jotka eivät toivo Saksan kansan uutta nousua.
-He vihaavat liikettä sinä mahtina, joka tekee heidän vallattomuudestaan lopun.

Näin kristinuskon suojelijana Adolf Hitler suojeli juutalaisten valtaa, jonka he ovat saaneet perustamallaan kristinuskolla, joka on todellisuudessa Jeesuksen alkuperäisen sanoman vääristymä. Apostoli paavali sanoi jo aikoinaan suoraan mitä hän halusi saavuttaa perustamallaan kristinuskolla;

Paavalin kirje roomalaisille;
4:7 "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!
4:13 Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lainkautta, vaan uskonvanhurskauden kautta.

8:31 Mitä me siis tähän sanomme ? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?
8:32 Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?
8:33 Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.

15:15 Kuitenkin olen paikka paikoin jotenkin rohkeasti teille kirjoittanut, uudestaan muistuttaakseni teille näitä asioita, sen armon kautta, jonka Jumala on minulle antanut 15:16 sitä varten, että minä olisin Kristuksen Jeesuksen palvelija pakanain keskuudessa, papillisesi toimittaakseni Jumalan evankeliumin palvelusta, niin että pakanakansoista tulisi otollinen ja Pyhässä Hengessä pyhitetty uhri.
15:17 Minulla on siis kerskaukseni Kristuksessa Jeesuksessa palvellessani Jumalaa.
Jumala(t) jota Paavali palveli oli juutalaisten Jumala(t) eli siis juutalaiset.

Evankeliumi Johanneksen mukaan;
10:33 Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi."
10:34 Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'?
10:35 Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli - ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin.
Ovatko siis juutalaiset jumalina kristityille ja näin juutalaisten sana on Jumalan sanaa kristityille?;
Jeremia;
1:9 Ja Herra ojensi kätensä ja kosketti minun suutani. Ja Herra sanoi minulle: "Katso, minä panen sanani sinun suuhusi.

Adolf Hitler ihaili todellisia-arjalaisia ja siksi kirjoittikin kirjassaan näin;
Luku. 8. Poliittisen toimintani alku:
Kuta abstraktisesti oikeampi ja siten valtavampi aate on, sitä mahdottomammaksi käy sen täydellinen toteuttaminen, niin kauan kuin se on ihmisten varassa. Senpä vuoksi ei ohjelmanlaatijan merkitystä saakaan mitata sen mukaan, miten hänen päämääränsä saadaan toteutetuksi, vaan sen perusteella, miten oikeita ne ovat ja millainen vaikutus niillä on ollut ihmiskunnan kehitykseen. Jos asia olisi toisin, ei uskontojen perustajia voitaisi lukea tämän maapallon suurimpien ihmisten joukkoon, koska kerran heidän eetilliset tarkoituksensa eivät ikinä pääse edes lähimainkaan täydellisesti toteutumaan.

Abstraktista ja Hitlerin mielestä oikeaa aatetta eivät siis ihmiset voi toteuttaa, mutta jumalat kylläkin. Hindulaisuudessa ihmisiksi muuttuneita jumalia ovat arjalaiset ja kristinuskossakin on näin, ovathan molemmat uskonnot todellisten-arjalaisten eli persialaisten perustamia.
Ohjelmanlaatijalla Hitler tarkoittaa luultavasti itseään ja halusi että hänen käyttämänsä keinot hyväksyttäisiin, sillä ne olivat Hitlerin mielestä oikean asian puolella ja hyväksi ihmiskunna eettiselle kehitykselle, ei tosin germaaneille vaan arjalaisille, jotka ovat perustaneet niinkutsutut maailman suurimmat uskonnot. Eihän germaaneilla ollut inhimmillistä kulttuuria ilman arjalaisen Apostoli Paavalin perustamaa kristinuskoa, jota levitettiin keinoja kaihtamatta aikoinaan mukamas inhimmillisyyden tuojana.

Palestiinalaisten ongelmat ovat luultavasti pitkälti siitä johtuvia etteivät juutalaiset hyväksy sekarotuisia “Herran seurakuntaan” ja he olettavat että palestiinalaiset ovat sekoittuneet arabeihin;
Viides Mooseksen kirja;
23:2 Älköön kukaan sekasikiö pääskö Herran seurakuntaan; älköön sellaisen jälkeläinen edes kymmenennessä polvessa pääskö Herran seurakuntaan.
28:1 "Jos kuulet Herran, sinun Jumalasi, ääntä ja pidät tarkoin kaikki hänen käskynsä, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, niin Herra, sinun Jumalasi, asettaa sinut korkeammaksi kaikkia kansoja maan päällä.

Juutalaiset ovat kuitenkin aikoinaan rikkoneet tätä lakia kohtaan, mutta rikkomukset on korjattu;

Esra;
 9:1 Kun tämä oli suoritettu loppuun, astuivat päämiehet minun tyköni ja sanoivat: "Ei kansa, ei Israel eivätkä papit ja leeviläiset ole eristäytyneet maan kansoista ja niiden kauhistavista teoista – ei kanaanilaisista, heettiläisistä, perissiläisistä, jebusilaisista, ammonilaisista, mooabilaisista, egyptiläisistä eikä amorilaisista.
9:2 Sillä näiden tyttäriä he ovat ottaneet itsellensä ja pojillensa vaimoiksi, ja niin on pyhä siemen sekaantunut maan kansoihin. Ja päämiesten ja esimiesten käsi on ollut ensimmäisenä tässä uskottomassa menossa."
9:3 Kun minä tämän kuulin, repäisin minä vaatteeni ja viittani, revin pääni hiuksia ja partaani ja istuin tyrmistyneenä.

10:3 Niin tehkäämme nyt Jumalamme kanssa liitto, että me Herran neuvon mukaan ja niiden neuvon mukaan, jotka pelkäävät meidän Jumalamme käskyä, toimitamme pois kaikki ne vaimot ja heistä syntyneet lapset; tehtäköön lain mukaan.
10:11 Mutta antakaa nyt Herralle, isienne Jumalalle, kunnia ja tehkää hänen tahtonsa: eristäytykää maan kansoista ja muukalaisista vaimoista."

Nehemia;
13:3 Kuultuaan lain he erottivat kaiken sekakansan Israelista.

Nämä juutalaisten lait rotupuhtauden säillyttämikseksi ovat kuitenkin turhia ja tarpeettomia, sillä kaikki juutalaiset ovat sekoittuneet. Juutalaiset ovat siis luultavasti länsi-kiinalaisten ja germaanien sekoituksia samoin kuten mustalaisetkin, siksi juutalaisilla ilmeneekin joskus sinisiä silmiä. Jos juutalaisilla on laki, ettei kukaan niinsanottu sekasikiö voi olla juutalainen, niin monta todellista juutalaista on silloin olemassa, vai ovatko pelkästään puhdasrotuiset länsi-kiinalaiset juutalaisia.
http://romanit.net/cms/index.php?page=uusia-loytoja-israelin-kadonneista

Abu-Hanna kirjoitti tästä asiasta kirjassaan (Sinut;sivu 74), Malesiassa ollessaan ja vieraillessaan kiinalaiskaupunginosassa, oli kiinalainen nainen luullut Abu-Hannaa kiinalaiseksi. Arabi taksikuski taasen ei hyväksynyt Abu-Hannaa arabiksi (Sinut;sivu 75). Joten koska palestiinalaiset ovat samoja kuin juutalaiset, niin juutalaiset ovat tietysti aasialaisten ja germaanien sekoituksia. Tästäkin Abu-Hanna kertoi Suomessa ollessaan puheessaan näin;

(13:51)
Mä oon tehnyt DNA-tutkimukset, sitä voin mä suositella kaikille. National Geographic-lehden kun menette sivuille, jä lähettä paketti, otatte vähän sylkeä, lähetätte takaisin, sit saatte netistä sen teidän 150 000 vuotta taaksepäin, teidän koko-- germin/genomin(?). Koska Jumala on seksistinen, jos te satutte olemaan naisia, teillä on vain XX-kromosomi, ei selviä ikinä isän puolelta mitään. Tai isien puolelta. Mutta mun DNA-kartassa on jännä, minä ja mun suomalaiskaveri Eija samassa huoneessa, kun mä näin mun kartan, niin se oli äärimmäisen, häkellyttävän-- Luonnollisesti me ollaan kaikki somalialais-etiopialais-elintasopakolaisia kaikki. Me lähdettiin samalta alueelta. Ja sitten, mä en ikinä esimerkiksi pääse Lähi-Itään, mutta mulla on kauhean isot, aika monesta paikasta isot sellaiset geenipaikat on Itä-Karjala-- siis saamelaisuus, joka on harvinainen, ja sitten Ruotsi.  Mutta mulla ei ollut Lähi-Idästä mitään, aa sitten kelttiläisten.

Linkki; http://jlokka79.puheenvuoro.uusisuomi.fi/128933-mita-umayya-tarkoittaa

Tämä jos joku paljastaa sen ettei Suomessa ole todellista julkista keskustelua ja etenkin niinsanotut uskovaiset eivät voi hyväksyä sitä tosiasiaa ettei ole olemassa minkäänlaista Jumalan valittua rotua, vaan juutalaiset ovat tavallisia ihmisiä, samoja kuin muutkin turkkilaiset ja iranilaiset. Intiassakin nämä todelliset-arjalaiset hallitsevat uskonnollaan ja kansa sielläkään ei halua muutosta. Näin uskonnoilla hallitaan kansoja ja Hitler ymmärsi sen, siksi Hitler kirjoittikin kirjassaan asiasta näin;

12.Luku.Saksan kansallissosialistisen  työväenpuolueen ensimmäinen kehitysaika;
Uskoa on vaikeampi horjuttaa kuin tietoa.

Kaikki tämä on kutsu lapsuuteen ja lapsen henkiseen elämään jota ei todellisuudessa ole olemassa. Vain aikuinen, joka on kypsynyt henkisesti voi elää henkistä elämää, lapsi elää materialista elämää , jonka jälkeen tulee henkinen elämä eli kypsyminen. Sama on Jeesuksen todellisessa sanomassa;
Evankeliumi Johanneksen mukaan;
3:6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
3:7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
3:8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne semenee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."

Jeesus oli todellisuudessa materialistinen-idealisi ja se on huomattavissa Jeesuksen sanomassa;
 5:26 Sillä niinkuin Isällä on elämä itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Materialistinen idealismi

Kommunistit uskovat materialismiin, eli aineeseen. Kapitalistit eli idealistit uskovat ettei ole mitään muuta kuin ideaa, tämä on jopa raamattuun kirjoitettu;
Ensimmäinen Mooseksen kirja;
1:1 1 Alussa Jumala loi taivaan ja maan.
Hepreaksi; "Alussa Jumalat loivat taivaan ja maan." Eli raamatun alku on hepreaksi monikossa “jumalat”.

Sama uudessatestametissa.
Evankeliumi Johanneksen mukaan;
1:1 Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.
1:2 Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
1:3 Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä.

Eli idealismin mukaan kaikki olemassaoleva on vain ajatusta(sanaa), ja siksi väitetään että ihmiset ajattelevat sanoilla.  Kuitenkin tosiasiassa materia ja idea ovat olemassa. Materia ja idea ovat toistensa kanssa vuorovaikutuksessa ja vaikuttavat toisiinsa.

Maailman monet ongelmat johtuvat siitä, että halutaan kieltää toinen. Materialistit kieltävät idean ja idealistit kieltävät materian, näin sota on valmis. Kommunismissa kielletään tavallaan ajatus, sillä ajatukset ovat muka geeneistä, eli ainetta. Kapitalismissa kielletään materia, eli kaikki on vain Jumalan ajatusta eli ideaa (Joh;1:1-1:3.). Jeesus uskoi kuitenkin, että molemmat ovat olemassa, niin aine, kuin ajatus.

Apostoli Paavali oli se väärä profeeta, joka vääristi Jeesuksen sanoman ja sai näin juutalaiset kristinuskon avulla valtaan, kaikkialla missä kristittyjä on.
Paavalin kirje roomalaisille;
4:7 Autuaita ne, joiden pahat teot on annettu anteeksi ja joiden synnit on pyyhitty pois.
4:8 Autuas se mies, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään.
4:13 Ei Jumala sen vuoksi luvannut Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen koko maailmaa perinnöksi, että Abraham noudatti lakia, vaan siksi, että Abraham katsottiin vanhurskaaksi, kun hän uskoi.
8:31 Mitä voimme tästä päätellä? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?
8:32 Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin?
8:33 Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala -- mutta hän julistaa vanhurskaaksi!
8:34 Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus -- mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme!
15:15 Silti olen kirjoittanut teille paikoitellen rohkeastikin muistuttaakseni teitä eräistä asioista. Olen tehnyt näin, koska Jumala on armossaan kutsunut minut
15:16 Kristuksen Jeesuksen palvelijaksi kansojen keskuuteen, toimittamaan Jumalan evankeliumin pyhää pappispalvelua, jotta maailman kansoista tulisi Jumalalle mieluinen, Pyhän Hengen pyhittämä uhri.
http://www.kolumbus.fi/gematria/ep13_polttouhri.htm

Jeesus oli juutalaisten hakaristiuskontoa vastaan ja uskoi materialistiseen-idealismiin, jota juutalaiset eivät voineet sietää, koska juutalaisten mukaan on vain yksi.
http://www.proswastika.org/news.php?extend.141.6
Evankeliumi Johanneksen mukaan;
3:6 Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä.
3:7 Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: 'Teidän täytyy syntyä uudesti.'
3:8 Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita."

Juutalaiset eivät kuitenkaan usko että on olemassa molemmat, henki ja aine. Juutalaisten mukaan ei ole kuin yksi, ei siis ole henkistä elämää, vaan kaikki on ruumiillista. Onko juutalaisten uskonto siis saatanallinen uskonto, jota vastaan Jeesus kapinoi aikoinaan.
Evankeliumi Johanneksen mukaan;
8:44 Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.
 

Nykyisen maailman kärsimys johtuu siitä, että ihmiset eivät elä totuudessa vaan kieltävät Jeesuksen opettaman totuuden, tämä aiheuttaa ahdistusta. Ihmiset siis kieltävät totuuden, kuten juutalaiset uskontonsa vaikutuksesta.




sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Guggenheimin museohanke ja antisemitismi.

Jotkut ovat nostaneet antisemitismin esiin Guggenheimin museohankkeessa. Heidän mielestään museohanketta vastustavat ovat antisemitistejä. Miksi he näin ajattelevat? Olisiko syy juutalaisten uskonnossa?

Antisemitismi on paljon puhuttu aihe, mutta mitä se tarkoittaa? Yleensä niitä ihmisiä jotka ovat juutalaisvastaisia kutsutaan antisemitisteiksi. Mutta mitä tarkoittaa juutalaisvastaisuus? Sitäkö että on juutalaista kansaa vastaan? Onko se juutalaisvastaisuutta jos ei ollenkaan usko heidän Jumalaansa? Onko se kaikista pahinta antisemitismiä jos ei tunnusta koko kansaa olevan olemassakaan, vaan väittää että koko raamattu on vain turkkilaisten ja iranilaisten kansantaruja, jotka väittävät olevansa jotenkin erinomaisia Jumalan valittuja, joille Jumala lupasi Israelin.

Juutalaiset uskovat uskontoonsa, jonka mukaan Jumala valitsi heidät omaksi kansakseen. Juutalaisten mielestä he puhuvat Jumalan sanaa ja tekevät Jumalan tekoja (Jeremia; 1:9-10).  Ne jotka eivät tottele juutalaisia ovat siis antisemitistejä. Eli siis jos vastustat Guggenheimin museohanketta, teet antisemitistisen teon. Jos antisemitismi on rikos Suomessa, saat rangaistuksen.
Laitoinpa tähän vähän raamatusta kohtia, joita monetkaan eivät ole lukeneet.

Kolmas Mooseksen kirja;
24:16 Ja joka Herran nimeä pilkkaa, rangaistakoon kuolemalla; koko kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi.Olipa se muukalainen tai maassa syntynyt, joka pilkkaa Herran nimeä, hänet surmattakoon.
-Kaikista suurinta Jumalan pilkkaa on se ettei ollenkaan usko koko juutalaisten Jumalaan.

Neljäs Mooseksen kirja;
15:30 Mutta se, joka tahallisesti tekee syntiä, olipa hän maassa syntynyt tai muukalainen, pilkkaa Herraa, ja hänet hävitettäköön kansastansa.
15:31 Sillä hän on pitänyt halpana Herran sanan ja rikkonut hänen käskynsä; hänet tuhottakoon, syntivelka painaa häntä."
-Eräänlaista epäuskoa osoittavat teot, jos rikkoo Jumalan asettamia sääntöjä vastaan on osoittanut uskosta luopumisensa.

Viides Mooseksen kirja;
7:16 Tuhoa kaikki kansat, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle; älä heitä sääli. Älä myöskään palvele heidän jumaliansa, sillä se tulee sinulle paulaksi.

7:20 Niin, Herra, sinun Jumalasi, lähettää heidän kimppuunsa herhiläisiä, kunnes ne, jotka ovat jäljellä ja ovat sinulta piiloutuneet, ovat hävitetyt.
7:21 Älä heitä säikähdy, sillä Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, suuri ja peljättävä Jumala.
7:22 Ja Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa nämä kansat sinun tieltäsi vähitellen. Älä lopeta heitä yhtäkkiä, etteivät metsän pedot lisääntyisi sinun vahingoksesi.
7:23 Herra, sinun Jumalasi, antaa heidät sinulle alttiiksi ja saattaa heidät suureen hämminkiin, kunnes he tuhoutuvat,
7:24 ja hän antaa heidän kuninkaansa sinun käsiisi, ja sinä hävität heidän nimensä taivaan alta. Ei kukaan kestä sinun edessäsi, vaan sinä tuhoat heidät.
7:25 Heidän jumaliensa kuvat polttakaa tulessa. Älä himoitse hopeata ja kultaa, joka niissä on, äläkä ota siitä itsellesi mitään, ettet joutuisi sen paulaan, sillä se on Herralle, sinun Jumalallesi, kauhistus.
7:26 Äläkä vie sitä kauhistusta taloosi, ettet sinäkin samoin kuin se joutuisi vihittäväksi tuhon omaksi. Katso se inhottavaksi ja kauhistavaksi, sillä se on vihitty tuhon omaksi.”
-Jumala asettaa juutalaiset kaikkien kansojen hallitsijaksi, jos he uskovat Jumalaan. Muilla ihmisillä ei ole sijaa tässä Jumalan maailmassa.(Jeremia; 30:11)
 
12:2 Hävittäkää perin pohjin kaikki ne paikat, missä karkoittamanne kansat ovat jumaliansa palvelleet, korkeilla vuorilla, kukkuloilla tai viheriäin puiden alla.

17:3 ja menee ja palvelee muita jumalia ja kumartaa niitä: aurinkoa, kuuta tai kaikkea taivaan joukkoa, minkä minä olen kieltänyt,
17:4 ja siitä ilmoitetaan sinulle, niin että saat sen kuulla, niin tutki asia tarkoin, ja jos on totta ja varmaa, että sellaista kauhistusta on harjoitettu Israelissa,
17:5 niin vie se mies tai se nainen, joka on sellaisen pahan tehnyt, porttiesi edustalle - se mies tai se nainen - ja kivitä heidät kuoliaaksi.
-Ei ole muita Jumalia kuin juutalaisten Jumala. Muita jumalia palvelleet, ovat osoittaneet epäuskonsa.

17:12 Mutta jos joku menettelisi niin julkeasti, ettei kuulisi pappia, joka siellä seisoo palvelemassa Herraa, sinun Jumalaasi, tai tuomaria, niin se mies kuolkoon.
17:13 Poista paha Israelista. Ja kaikki kansa kuulkoon sen ja peljätköön, niin ettei kukaan enää olisi niin julkea.
17:14 Kun tulet siihen maahan, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa, ja otat sen omaksesi ja asetut siihen ja ajattelet: 'Minä asetan itselleni kuninkaan, niinkuin on kaikilla kansoilla, jotka minun ympärilläni asuvat.'
17:15 niin aseta itsellesi kuninkaaksi se, jonka Herra, sinun Jumalasi, valitsee. Aseta joku veljistäsi kuninkaaksesi; älä korota hallitsijaksesi muukalaista miestä, joka ei ole sinun veljesi.
-Juutalaisia ei saa hallita kuin juutalainen. Juutalaiset eivät kumarra muiden maiden kuninkaita, onhan Jumala asettanut juutalaiset hallitsemaan maailman kaikkia kansoja, eli on vain yksi kuningas, joka on juutalainen.

20:16 Mutta näiden kansojen kaupungeissa, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, älä jätä ainoatakaan henkeä eloon.

23:1 "Älköön kukaan, joka on kuohittu musertamalla tai leikkaamalla, pääskö Herran seurakuntaan.
23:2 Älköön kukaan sekasikiö pääskö Herran seurakuntaan; älköön sellaisen jälkeläinen edes kymmenennessä polvessa pääskö Herran seurakuntaan.
-Juutalaiset eivät saa sekoittua muihin kansoihin. Sekarotuisia ei hyväksytä juutalaisiksi.

28:1 "Jos kuulet Herran, sinun Jumalasi, ääntä ja pidät tarkoin kaikki hänen käskynsä, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, niin Herra, sinun Jumalasi, asettaa sinut korkeammaksi kaikkia kansoja maan päällä.

 28:9 Herra korottaa sinut hänelle pyhitetyksi kansaksi, niinkuin hän valalla vannoen on sinulle luvannut, jos sinä noudatat Herran, sinun Jumalasi, käskyjä ja vaellat hänen teitänsä.
28:10 Ja kaikki kansat maan päällä näkevät, että Herra on ottanut sinut nimiinsä; ja he pelkäävät sinua.
28:11 Ja Herra antaa sinulle ylen runsaasti hyvää, tekee sinun kohtusi hedelmän, karjasi hedelmän ja maasi hedelmän ylen runsaaksi siinä maassa, jonka Herra sinun isillesi vannotulla valalla on luvannut antaa sinulle.
28:12 Herra avaa sinulle rikkaan aarrekammionsa, taivaan, antaakseen sinun maallesi sateen aikanansa ja siunatakseen kaikki sinun kättesi työt; ja sinä lainaat monelle kansalle, mutta sinun itsesi ei tarvitse lainaa ottaa.
28:13 Ja Herra tekee sinut pääksi eikä hännäksi; sinä aina vain ylenet etkä koskaan alene, jos tottelet Herran, sinun Jumalasi, käskyjä, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, että ne tarkoin pitäisit,
28:14 etkä poikkea oikealle etkä vasemmalle yhdestäkään niistä sanoista, jotka minä tänä päivänä teille annan, et seuraa muita jumalia etkä palvele niitä.
28:15 Mutta jos sinä et kuule Herran, sinun Jumalasi, ääntä etkä tarkoin pidä kaikkia hänen käskyjänsä ja säädöksiänsä, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, niin kaikki nämä kiroukset tulevat sinun päällesi ja saavuttavat sinut.
28:16 Kirottu olet sinä kaupungissa ja kirottu olet kedolla.

Joosuan kirja;
7:25 Ja Joosua sanoi: "Miksi olet syössyt meidät onnettomuuteen? Herra syöksee sinut onnettomuuteen tänä päivänä. "Silloin koko Israel kivitti hänet kuoliaaksi. He polttivat heidät tulessa ja kivittivät heidät.
-Toisinajattelijat poistettiin kansasta, heitä syytettiin siitä että Jumala rankaisi koko kansaa joidenkin epäuskoisten takia.

Toinen aikakirja;
15:13 ja että jokainen, joka ei etsinyt Herraa, Israelin Jumalaa, oli surmattava, olipa hän pieni tai suuri, mies tai nainen.

Esra;
10:3 Niin tehkäämme nyt Jumalamme kanssa liitto, että me Herran neuvon mukaan ja niiden neuvon mukaan, jotka pelkäävät meidän Jumalamme käskyä, toimitamme pois kaikki ne vaimot ja heistä syntyneet lapset; tehtäköön lain mukaan.
10:11 Mutta antakaa nyt Herralle, isienne Jumalalle, kunnia ja tehkää hänen tahtonsa: eristäytykää maan kansoista ja muukalaisista vaimoista."
-Jumalan käskyä oli rikottu, mutta se asia korjattiin.

Nehemia;
9:1 Mutta saman kuun kahdentenakymmenentenä neljäntenä päivänä israelilaiset kokoontuivat paastoten,säkit yllä ja multaa pään päällä.
9:2 Ja Israelin heimo eristäytyi kaikista muukalaisista, astui esiin ja tunnusti syntinsä ja isiensä rikkomukset.
9:7 Sinä olet Herra Jumala, joka valitsit Abramin ja veit hänet pois Kaldean Uurista ja annoit hänelle nimen Aabraham.
9:8 Ja sinä havaitsit hänen sydämensä uskolliseksi sinua kohtaan, ja niin sinä teit hänen kanssaan liiton antaaksesi hänen jälkeläisillensä kanaanilaisten, heettiläisten, amorilaisten, perissiläisten, jebusilaisten ja girgasilaisten maan. Ja lupauksesi sinä olet täyttänyt, sillä sinä olet vanhurskas.
10:30 Me emme anna tyttäriämme maan kansoille emmekä ota heidän tyttäriänsä pojillemme vaimoiksi.
13:3 Kuultuaan lain he erottivat kaiken sekakansan Israelista.
-Jumalan käskyä oli rikottu, mutta se asia korjattiin.

Psalmit;
2:7 Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä mina sinut synnytin.
2:8 Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi.

Jeremia;
1:9 Ja Herra ojensi kätensä ja kosketti minun suutani. Ja Herra sanoi minulle: "Katso, minä panen sanani sinun suuhusi.
1:10 Katso, minä asetan sinut tänä päivänä yli kansojen ja valtakuntain, repimään maasta ja hajottamaan, hävittämään ja kukistamaan, rakentamaan ja istuttamaan."

30:11 Sillä minä olen sinun kanssasi, sanoo Herra, ja pelastan sinut. Minä teen lopun kaikista kansoista, joiden sekaan minä olen sinut hajottanut; ainoastaan sinusta minä en loppua tee: minä kuritan sinua kohtuudella, mutta rankaisematta minä en sinua jätä.

 Daniel;
 2:44 Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti.

Nyt ovat muutkin ihmiset alkaneet vaatia juutalaisuutensa tunnustamista;
http://romanit.net/cms/index.php?page=uusia-loytoja-israelin-kadonneista

Onko koko idean tarkoitus perustaa Persian valtakunta uudelleen. Hankkiiko Israel salassa ydinasetta Iranille, samalla teeskenellen että on muka Iranin pahin vihollinen. Israel aseisti Iranin ja Irakin välisessä sodassa Irania. Joten kun tulee tosipaikka, niin he paljastavat itsensä. Internettiä sensuroidaan koska nämä ovat tulenarkoja aiheita. Kun kirjoitin aiheesta Verkkomediaan, niin kohta oli arkaluonteinen linkki sensuroitu. Jotkut siis tarkkailevat internettiä.
Sensuroituja linkkejä;
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/ruotsin-p-ministerin-olof-palme-murha-ja-iran-contra-aseskandaali
http://blog.travelpod.com/travel-blo...00/tpod.html#_
http://www.worldisround.com/articles...6/photo33.html
http://swastika.info/archives/162