tiistai 9. helmikuuta 2016

Onko Islam juutalaisuutta?

Olen katsellut videoita niinsanotuista islamilaisista valtioista ja ne videot ovat todella raakoja. Eräänkin naisen väitettiin polttaneen koraanin ja valtava väkijoukko osallistui hänen murhaamiseensa brutaalilla tavalla. Minkäänlaista sääliä ei tunnettu, vaan nainen mm. kivitettiin kuoliaaksi. Eräskin mies viskoi kerta kerran jälkeen valtavaa kiveä naisen päähän, luultavasti valtavan raivon vallassa. Nuorempiakin yllytettiin kivitykseen. Lopuksi nainen poltettiin, tähän päättyi valtavan kansanjoukon kidutus-murhaorgiat.

Noita videoita katsoessa voi tehdä eräänlaisen aikamatkan historialliseen Israeliin ja tällätavalla tutustua juutalaisten kulttuuriin syvemminkin. Ehkä tuon kulttuurin seurauksena, jota juutalaiset harjoittivat, ympärilläolevat kansat alkoivat karsastamaan juutalaisia. Mutta nykyään taitaa olla vain niin, että he ovat tulleet juutalaisten peilikuviksi.

Mistä sitten ovat nuo brutaalit käyttäytymiset tulleet? Ehkä ne ovat kulttuuriin sidonnaisia, sillä vanhassatestamentissa on samanlaisia murhaamiskeinoja, niille jotka ovat jollakintavalla rikkoneet uskontoa vastaan. Juutalaisten Jumala on siis vain vaihtanut nimeä Allahiksi, mutta muuten se on sama Jumala kuin ennemminkin. Jopa ihmiset jotka tuohon uskontoon uskovat, taitavat olla samoja kuin juutalaiset. Ainakin nykypäivänä, sillä niinpaljon he ovat sekoittuneet juutalaisiin.

Ehkä aluksi islam oli juutalaisvastainen liike, kuten kristinuskokin, mutta nykyään islam ajaa juutalaisten etuja. Ei siis ole minkäänlainen ihme, että juutalaiset haluavat muslimisiirtolaisia Eurooppaan, sillä ovathan he samaa rotua kuin juutalaiset, ainakin Iranin arjalaiset.
Lopuksi laitan raamatunkohtia, joista voi tutustua juutalaisten kulttuuriin, joka on siis samankaltainen kuin nykymuslimeilla.

Kolmas Mooseksen kirja;
24:16 Ja joka Herran nimeä pilkkaa, rangaistakoon kuolemalla; koko kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi.Olipa se muukalainen tai maassa syntynyt, joka pilkkaa Herran nimeä, hänet surmattakoon.
27:28 Mitään vihittyä, mitä hyvänsä, jonka joku on vihkinyt Herralle omaisuudestansa, olipa se ihminen tai eläin tai perintömaa, älköön myytäkö älköönkä lunastettako; sillä kaikki vihitty on korkeasti-pyhää, Herran omaa.
27:29 Ihmistä, ketä hyvänsä, joka on tuhon omaksi vihitty, älköön lunastettako, vaan hänet surmattakoon.

Neljäs Mooseksen kirja;
11:1 Mutta kansa tuskitteli, ja se oli paha Herran korvissa. Kun Herra sen kuuli, vihastui hän, ja Herran tuli syttyi heidän keskellään, ja se kulutti ulommaisen osan leiriä.
15:30 Mutta se, joka tahallisesti tekee syntiä, olipa hän maassa syntynyt tai muukalainen, pilkkaa Herraa, ja hänet hävitettäköön kansastansa.
15:32 Israelilaisten oleskellessa erämaassa tavattiin mies kokoamassa puita sapatinpäivänä.
15:33 Niin ne, jotka hänet tapasivat puita kokoamasta, toivat hänet Mooseksen ja Aaronin ja koko seurakunnan eteen.
15:34 Ja he panivat hänet vankeuteen, koska ei ollut vielä määrätty, mitä hänelle oli tehtävä.
15:35 Mutta Herra sanoi Moosekselle: "Se mies rangaistakoon kuolemalla, koko seurakunta kivittäköön hänet leirin ulkopuolella."
15:36 Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut.

Viides Mooseksen kirja;
7:16 Tuhoa kaikki kansat, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle; älä heitä sääli. Älä myöskään palvele heidän jumaliansa, sillä se tulee sinulle paulaksi.
7:22 Ja Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa nämä kansat sinun tieltäsi vähitellen. Älä lopeta heitä yhtäkkiä, etteivät metsän pedot lisääntyisi sinun vahingoksesi.
7:23 Herra, sinun Jumalasi, antaa heidät sinulle alttiiksi ja saattaa heidät suureen hämminkiin, kunnes he tuhoutuvat,
17:4 ja siitä ilmoitetaan sinulle, niin että saat sen kuulla, niin tutki asia tarkoin, ja jos on totta ja varmaa,että sellaista kauhistusta on harjoitettu Israelissa,
17:5 niin vie se mies tai se nainen, joka on sellaisen pahan tehnyt, porttiesi edustalle - se mies tai se nainen - ja kivitä heidät kuoliaaksi.
17:12 Mutta jos joku menettelisi niin julkeasti, ettei kuulisi pappia, joka siellä seisoo palvelemassa Herraa, sinun Jumalaasi, tai tuomaria, niin se mies kuolkoon.
17:13 Poista paha Israelista. Ja kaikki kansa kuulkoon sen ja peljätköön, niin ettei kukaan enää olisi niin julkea.
20:16 Mutta näiden kansojen kaupungeissa, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, älä jätä ainoatakaan henkeä eloon,

Joosuan kirja;
7:25 Ja Joosua sanoi: "Miksi olet syössyt meidät onnettomuuteen? Herra syöksee sinut onnettomuuteen tänä päivänä."Silloin koko Israel kivitti hänet kuoliaaksi. He polttivat heidät tulessa ja kivittivät heidät.

Ensimmäinen Samuelin kirja;
15:3 Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä,vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit."

Ensimmäinen kuningasten kirja;
21:13 Ja kaksi kelvotonta miestä tuli ja istui häntä vastapäätä. Ja ne kelvottomat miehet todistivat Naabotista kansan edessä sanoen: "Naabot on kironnut Jumalaa ja kuningasta." Silloin he veivät hänet kaupungin ulkopuolelle ja kivittivät hänet kuoliaaksi.

Toinen aikakirja;
15:13 ja että jokainen, joka ei etsinyt Herraa, Israelin Jumalaa, oli surmattava, olipa hän pieni tai suuri,mies tai nainen.

Esra;
6:11 Ja minä annan käskyn, että kuka ikinä rikkoo tämän määräyksen, hänen talostaan revittäköön hirsi, ja hänet ripustettakoon ja naulittakoon siihen, ja hänen talostaan tehtäköön siitä syystä soraläjä.

Nehemia;
10:30 Me emme anna tyttäriämme maan kansoille emmekä ota heidän tyttäriänsä pojillemme vaimoiksi.
13:3 Kuultuaan lain he erottivat kaiken sekakansan Israelista.

Ester;
8:11 että kuningas sallii juutalaisten jokaisessa kaupungissa, missä heitä onkin, kokoontua puolustamaan henkeänsä hävittämällä, tappamalla ja tuhoamalla kansan ja maakunnan kaiken aseväen, joka heitä ahdistaa, sekä myös lapset ja vaimot, ja ryöstämään, mitä heiltä on saatavana saalista,
8:17 ja jokaisessa maakunnassa ja kaupungissa, joka paikassa, mihin kuninkaan käsky ja hänen lakinsa tuli, oli juutalaisilla ilo ja riemu, pidot ja juhlat. Ja paljon oli maan kansoista niitä, jotka kääntyivät juutalaisiksi, sillä kauhu juutalaisia kohtaan oli vallannut heidät.

Psalmit;
2:8 Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi.
18:48 Jumala, joka hankkii minulle koston ja saattaa kansat minun valtani alle;

Jesaja;
19:2 Minä kiihoitan Egyptin Egyptiä vastaan, niin että he keskenänsä sotivat, ystävä ystävää vastaan,kaupunki kaupunkia vastaan, valtakunta valtakuntaa vastaan.

Jeremia;
1:9 Ja Herra ojensi kätensä ja kosketti minun suutani. Ja Herra sanoi minulle: "Katso, minä panen sanani sinun suuhusi.
1:10 Katso, minä asetan sinut tänä päivänä yli kansojen ja valtakuntain, repimään maasta ja hajottamaan,hävittämään ja kukistamaan, rakentamaan ja istuttamaan."
30:11 Sillä minä olen sinun kanssasi, sanoo Herra, ja pelastan sinut. Minä teen lopun kaikista kansoista,joiden sekaan minä olen sinut hajottanut; ainoastaan sinusta minä en loppua tee: minä kuritan sinua kohtuudella, mutta rankaisematta minä en sinua jätä.
46:10 Tämä päivä on Herran, Herran Sebaotin, päivä, koston päivä, jona hän kostaa vihollisillensa; miekkasyö ja tulee kylläiseksi, juopuu heidän verestänsä, kun Herralla, Herralla Sebaotilla, on uhriteurastus pohjoisessa maassa, Eufrat-virran varrella.

Daniel;
2:44 Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti.